alaston kirjailija!

kirjailijoiden puhetta ja ajatuksia

Jotain lienee tapahtumassa

4 kommenttia

Pasi I J

Pasi I J

Kolmas romaani on nyt siis kaupoissa. Vanhan latteuden mukaan kolmas kerta toden sanoo, ja nyt tietysti olisi mukava siihen uskoakin. Markkinoille on tupsahtanut 8 vuoden sisällä kolme romaania, ja jossain välissä se novellikokoelmakin. Kiittäviä arvosteluja on tullut, molemmat aiemmat romaanit on palkittu Kuvastaja-palkinnolla ja bloginäkyvyyskin on ollut melko ilahduttavaa. Lukijakunta on kasvanut, ja olenpa päässyt kirjoineni yllättävän monen lukijan suosikkilistoillekin – olla jonkun lempikirjailija, siinäpä ilahduttavan motivoiva tunne. Silti tähän saakka on ollut sellainen olo, että kaikki etenee kovin hitaasti, tuskastuttavan hitaasti – niin lukijakunnan ja myyntilukujen kuin ns. tunnettuudenkin kasvu, siis eräänlainen brändiksi muodostuminen niin että PIJ-kirjoista muodostuisi lukevan yleisön (kollektiivisessa?) mielessä eräänlainen käsite jo sinänsä.

Oman tuotannon tunnettuutta on pirullisen vaikea arvioida, mutta epäilen yhä olevani kirjailijanimenä aika harvojen tietoisuudessa. Alussa minut tunsi lähinnä novelleistani kotimainen spefi-fandom, siis se aktiivisin porukka, johon eivät kuulu suinkaan kaikki fantasiapitoisten kirjojen lukijat – monethan fantasiafanitkin ovat sitä mieltä, ettei Suomessa kirjoiteta kiinnostavaa fantasiakirjallisuutta. Lumikko löysi lukijoita ns. valtavirtakirjallisuuden lukijoista, jolloin lukijakuntani alkoi laajentua. Harjukaupungin salakäytävät laajensi lukijakuntaa lisää, siitä pitkälti kiitos kirjabloggaajille, jotka saattoivat tuotantoni niidenkin tietoisuuteen, jotka eivät ole missään yhteyssä spefi-fandomiin. Ja ilahduttavaa kyllä, lukijakuntaani ilmaantui lisää sitä väkeä, joka ei mitään genrekirjallisuutta erityisemmin lue, vaan ns. valtavirtaa – eli olin saanut kosketuksen valtavirtayleisöön. Ja tuo kosketushan on hyvin tärkeä, jos aikoo tosissaan kirjailijana jonkinmoista uraa luoda.

Kun aloin kirjoittaa Sielut kulkevat sateessa -romaania, tunsin jo että minulla oli tietynlainen yleisö kirjaa odottamassa. Olivat ne, jotka olivat innostuneet Lumikosta, ja toisaalta ne, joille Harjukaupunki oli se tärkeämpi kirja. Joillekin varhaiset novellini olivat parasta PIJ-tuotantoa ja romaanit jopa jonkinlainen pettymys. Myönnän pohtineeni tovin, millä tavalla mikin kuvittelemani ryhmä mahtaisi suhtautua kolmanteen romaaniin, josta alkoi tulla koko aiemman tuotantoni eräänlainen synteesi, intentioiden tasolla (tietysti) eräänlainen pääteos, jossa yrittäisin valjastaa käyttöön kaiken oppimani, kaiken sen, missä koen olevani vahvoilla ja minkä koen viehättäneen lukijoitani.

Kun kirjoitan tätä, Sieluista on kirjoitettu yksi lehtikritiikki ja yksi (erittäin analyyttinen) blogiarvostelu. Jälkimmäisen kirjoittaja arvioi Sielut parhaaksi teoksekseni, mikä tietysti on ilahduttavaa. Toisenlaisiakin mielipiteitä varmasti tulen kuulemaan, mutta pääasia on, että ainakin yksi (arvostamani lukija, lukenut ja terävä) on asian näinkin nähnyt. Sosiaalisesta mediasta näen, kuinka ihmiset ovat käyneet ostamassa kirjaani kaupoista, jotkut sitä vaivan kanssa etsienkin, ja ilmeisesti sitä on jouduttu joihinkin kauppoihin tilaamaan lisää heti alussa – vaikka kirjaa olisi ollut hyllyissä enemmäkin kuin se yksi asiaan kuuluva näytekappale. Tilanne on täynnä toiveikkuutta. Ehkä tämä kolmas romaani on se, joka lyö selkeästi läpi.

Jotain on tapahtumassa myös ulkomailla. Lumikko julkaistaan ensi kuussa Isossa-Britanniassa, laadukkaaseen käännöskirjallisuuteen erikoistunut Pushkin Press osti sen englanninkieliset oikeudet. Brittiläinen SFX-lehti julkaisee minusta seuraavassa numerossa haastattelun ja sitä seuraavassa kirjan arvostelun, jossa saamieni tietojen mukaan The Rabbit Back Literature Society saa viisi tähteä viidestä. Saksaankin oikeudet ostettiin, ja iso italialainen kustantaja ”pre-emptasi” kirjan oikeudet ihan kivalla summalla, mikä on siis keino välttyä kilpailutilanteelta kirjamessuilla ja varmistaa kirjan oikeuksien saaminen.

Kaikki on siis tähän saakka edennyt hitaasti ja olen ehtinyt turhautuakin koko kirjoittamiseen ja kirjailijuuteen, mutta asiat ovat silti edenneet ja ainakin teoriassa tuotannollani on hyvä mahdollisuus kerätä yleisöä myös Suomen rajojen ulkopuolella. Suomessa tuntuisi olevan hyvin rajallisesti jaossa ns. hyvin myyvien kirjailijoiden vakansseja, ja hyvin myyvät kirjat ovat yleensä poikkeuksetta joko Remes-tyyppisiä trillereitä, sarjadekkareita, historiallista proosaa tai realistisia katsauksia Suomen lähihistoriaan. En ole huomannut, että myyvien kirjojen joukkoon olisi juurikaan päätynyt sen tyyppistä kirjallisuutta, mitä minä kirjoitan, ainakaan ilman F-palkinnon voittamista. Siksi ajatus Suomen rajojen ylittämisestä tarjoaa mahdollisuuksia.

Tässä vaiheessa tiedän jo, että kirjani viehättävät moniakin ihmisiä – eivät kaikkia, mutta aika monia, ja suurta osaa lukijoista myös riittävän paljon, jotta päädyn ”tältä-pitää-lukea-se-seuraavakin”-listalle. Niillä on ns. kirjallisuudellisen arvon lisäksi kaupallista potentiaalia, joka vain pitäisi saada lunastettua. Ihmiset siis pitäisi saada tietoisiksi tuotannostani, kiinnostumaan kirjoistani riittävästi, jotta he kokeilevat niitä ja – jos ja kun kirja kolahtaa – suosittelevat niitä myös tuttavilleen. En usko, että teoksillani – ainakaan tällä uusimmalla, joka näyttää hieman liikaa kauhuromaanilta ollakseen uskottava taiteellisessa mielessä – on realistisia mahdollisuuksia päätyä minkään isomman kirjallisuuspalkinnon ehdokaslistallekaan, joten ns. F-tie tunnettuuteen ei taida tulla kysymykseen. En myöskään usko naistenlehtien jaksavan kiinnostua kaltaisestani pimeän peikosta niin että pääsisin sitä kautta mainostamaan itseäni ja siinä sivussa kirjojani Suomen naissukukunnalle. Kirja käsittelee uskonasioita, siis hyvinkin suuria kysymyksiä, mutta aihepiiri ja sen käsittely eivät ole niin spesifejä ja ajankohtaisia, jotta kirja jaksaisi herättää samanlaista yhteiskunnallista kiinnostuneisuutta kuin esimerkiksi vastikään ilmestynyt Pauliina Rauhalan Taivaslaulu, joka käsittelee lestadiolaisnaisen elämää runollisen realistisesti.

Minulla on kuitenkin nämä kirjabloggaajani, jotka ovat kirjoittaneet kaikista tähänastisistakin teoksistani enimmäkseen varsin innostuneesti. Toivon tietysti että niin käy nytkin. Mielenkiinto synnyttää julki tuotuna lisää mielenkiintoa, ja jossain vaiheessa voi hyvinkin ylittyä se vaikeasti määriteltävä kriittinen massa, minkä jälkeen kirjasta puhutaan laajalti ja sitä luetaan, ”koska se kuuluu lukea”. Ehkä se tapahtuu kohdallani nyt, kolmannen romaanin ilmestyttyä. Ehkä myöhemmin. Mutta jotain selvästi on jo nyt tapahtumassa…

Onko kauniimpaa näkyä kuin oma kirja viehkon naisen otteessa...

Onko kauniimpaa näkyä kuin oma kirja viehkon naisen otteessa…

Advertisements

Kirjoittaja: pazi-i-j

Kirjailija Pasi Ilmari Jääskeläinen. Teokset: Lumikko ja yhdeksän muuta (Atena 2006). Taivaalta pudonnut eläintarha (Atena 2008). Harjukaupungin salakäytävät (Atena 2010). Sielut kulkevat sateessa (Atena 2013).

4 thoughts on “Jotain lienee tapahtumassa

  1. On kyllä mielenkiintoista seurata, miten Sielujen kanssa käy. Jos ns. menestystä tulee, kuinka suuri osuus siitä on esim. sillä, että kirjailija on ollut itse myös varsin aktiivinen somessa. Onko oikeasti kirjablogeilla merkitystä? Kirjablogin pitäjänä juuri tämä tietysti kiinnostaisi eniten. Lienee kuitenkin aika hankalaa erotella, mistä mikin johtuu. Toivotaan, että jotain tosiaan tapahtuu! Onhan jo toki tapahtunutkin!

    • Olen kyllä aika varma siitä, että kirjablogeilla on suuri vaikutus kirjojeni leviämiseen. Lehtikritiikkejäkin on alusta lähtien tullut melko paljon, suurin osa kiittäviä, mikä osaltaan on kai auttanut, mutta kirjablogit ovat vielä tehokkaammin lisänneet kiinnostusta kirjojani kohtaan. Ja kun – ainakin blogien perusteella – moni on vasta tässä vaiheessa innostunut lukemaan aiempia romaanejani, tätä uutta odotellessa, vaikuttaisi siltä että lukijakunta on kasvamaan päin.

      Ongelmanihan kirjailijana on ollut se, että vaikka romaanini ovat usein hyvinkin paljon miellyttäneet niitä, jotka ovat ne löytäneet, tuo löytäneiden joukko on ollut pienehkö ja ns. suuri yleisö on pysynyt autuaan tietämättömänä siitä, että näitä PIJ-kirjoja olisi markkinoilla. Mikä näkyy mm. siinä, ettei niitä löydy tavarataloista ja monissa kirjakaupoissa ne ovat olleet juuri sitä erikseen pyydettävää ja ties-mistä-jos-lainkaan-löytyvää tuotteistoa, jonka myymistä kaupat käytännössä enemmän hidastavat kuin edistävät (sillä jos kirjaa ei etsimisestä huolimatta löydä, moniko viitsii sitten kysyä tai edes tilata verkkokaupasta, jos ei ole ns. die hard -tason diggari). Mutta ehkäpä tätä kolmatta käydään kysymässä sen verran enemmän, että kaupoissa on pakko nostaa kirja näkyviin, ostettavaksi.

  2. Montako tienaavaa kirjailijaa Suomesta löytyy, sellaista joka voi aamulla herätä, todeta: ”Olen kirjailija, ei minun tarvitse lähteä tekemään töitä”. Niitä ei montaakaan ole, heidän kohdalla tunnettuus on tehnyt tehtävänsä. Mutta kun kuvaan astuu kirjailija, joka kutsuu itseään kirjailijaksi, joka on julkaissut muutaman teoksen, saanut siitä hieman taskurahaa ja ollut hetken parrasvaloissa, hän tekee uuden kirjan, mutta nimi on jo unohdettu. Tässä tapauksessa juuri esimerkiksi kirjablogit ja niiden aktiivinen hyödyntäminen voi tuoda tälle unohdetulle kirjailijalle sen tunnettuuden takaisin, siis voi tuoda.

    Olen itse varmaan kirjailijana siinä pisteessä, että sitä tunnettuutta on haettava joka paikasta. On lähetettävä ilmaiskappaleita lehtiin, bloggaajille, tyrkytettävä itseään joka paikkaan, mutta yrittäjiä on niin paljon, että murto-osa yrityksistä tuottaa tulosta.

  3. Kylmä totuushan on, että suurin osa kaikesta (julkaisukynnyksen ylittäneestäkin kirjallisuudesta) on keskinkertaista ja lopulta melko merkityksetöntä. Jokaisella teoksella on ansionsa, mutta lopulta vain harvoilla teoksilla on jotain erityistä annettavaa ihmiskunnan lukevalle osalle – jotain sellaista, mistä jäisi kunnollinen muistijälki, mikä todella vaikuttaisi ihmisen psyykeen niin kuin hyvä kirja vaikuttaa: muutoksia aiheuttaen, ajattelua säätäen, uusia näkökulmia tarjoten. Ja toinen kylmä totuus on myös se, että jokainen meistä kirjailijoista haluaa nähdä omat teoksensa jotenkin erityisinä. Itselle ja lähimmille ne ovatkin erityisiä, mutta ovatko ne muille? Sitä ei voi tietää, koskaan, täysin varmasti. Synkeinä hetkinä kirjailija epäilee kuuluvansa ikuisten keskinkertaisuuksien turhaan joukkoon. Valoisina jaksaa taas kirjoittaa, uskoa, toivoa.

    Kolmas kylmä totuus on sitten se, että aika suuri osa bestseller-kirjoista on juurikin tuota keskinkertaista scheissea, jota ilmankin voisi elää. Kaupallinen menestys ja taiteelliset saavutukset eivät useinkaan korreloi, joskus sentään. Ainakin itseäni ahdistaa toisinaan ajatus siitä, että kirjani kokisivat täydellisen unohduksen, että viimeisinä elinvuosinani (joskus muutaman kymmenen vuoden kuluttua jos hyvin käy) huomaan niiden kadonneen täysin ihmisten tietoisuudesta ja kirjahyllyistä ja itse päätyneeni yhdeksi niistä menneiden vuosikymmenten kirjailijoista, joiden nimi ei sano enää kenellekään mitään.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s