alaston kirjailija!

kirjailijoiden puhetta ja ajatuksia

Kun kirjailija pelkää hylsyä

9 kommenttia

annekuvaKirjailijana joutuu tottumaan pettymyksiin ja jännitystilanteisiin. Kirjoittaminen on luovaa työtä, jossa paperille laitetaan sanojen lisäksi myös paljon omaa minuutta. Omat kokemukset, unelmat, toiveet, ja pelot – persoona – ovat mukana teksteissä. Joissakin töissä enemmän, toisissa vähemmän. Toki materiaali suodattuu monen filtterin läpi, mutta kirja on luova taiteellinen teos (se viihteellisinkin työ!) ja sitä synnytetään paikoin kuin lasta. Totta kai jälkikasvun kohtalo maailmalla koskettaa, huolettaa, ja sen eteen haluaa tehdä töitä.

Teos altistuu kritiikille välittömästi kun se siirtyy painokoneelta maailmalle. Mutta arvotettavaksi ja analysoitavaksi se joutuu jo aiemmin. Ensin tekstin on läpäistävä kirjailijan sisäinen seula: tarinan on oltava kertomisen arvoinen ja tekijän on uskottava siihen, koska muutoin tekstiin käytetty aika muuttuu ajanhukaksi tai harjoitteluksi. Seuraavaksi tekstin on saatava ateljeekriitikkojen hyväksyvää murahtelua, mikä pönkittää kirjailijan halua jatkaa pitkäksikin venyvää työtä. Ja sitten tekstin on läpäistävä kustantajan seula. Sille on oltava kanava, jonka kautta se voi nähdä maailman ja lukijat. Muuten teos ei ole kokonainen.

Kustantamon vakuuttaminen on minusta kaikkein pelottavin näistä kolmesta. En kuulu siihen onnellisten ja valittujen myyntitykkien joukkoon, niihin joille kustannussopimukset kirjoitetaan automaattisesti ennakkoon. Jokainen minulta kustantamoon lähtevä teksti käy läpi saman pohdintaprosessin kuin kenen tahansa esikoisen teos. Jokainen käsikirjoitus arvioidaan omana kokonaisuutenaan, ja jokaisen käsikirjoituksen kanssa on ihan yhtä vereslihalla. Kelpaako se, onko se riittävän hyvä?

Kirjailija pelkää hylsyä. Minä pelkään hylsyä. Miksi en pelkäisi: voihan käsikirjoituksen hylkääminen tehdä tyhjäksi vuosien työn. Hylkääminen nostaa pintaan kiusallisia kysymyksiä. Miksi kirjoitan, jos tekstiä ei julkaistakaan? Kenelle olen tämän sitten kirjoittanut? Mutta olen opetellut elämään epävarmuuden kanssa, siihen tässä ammatissa on pakko tottua. Aina ei teksti täytä kriteereitä tai kolahda oikeaan osoitteeseen. Aina eivät kemiat kohtaa. Joskus ei onnistu, vaikka kuinka yrittäisi ja parhaansa tekisi.

Syitä tekstin hylkäämiseen:

– Käsikirjoituksen laatu ei riitä, eikä kustantaja usko, että siitä tulee hinkkaamalla tarpeeksi hyvä.
– Käsikirjoituksen tarina/teema ei vain nappaa.
– Teokselle ei nähdä myyntipotentiaalia, eikä se ole muutenkaan niin hottis, jotta sitä kannattaisi kulttuuritekona julkaista.
– Teoksen genre/kohderyhmä ovat vääriä kustantamon kannalta.
– Markkinoilla on samanlaisia teoksia useita.
– Kirjailijan katsotaan jämähtäneen liian tutuille raiteille.
– Kustannustoimittaja ei vain innostu, vaikka haluaisi.
– Tuttu ja turvallinen kustannustoimittaja on vaihtunut, ja uusi kustannustoimittaja ei innostu, kemiat eivät välttämättä kohtaa.
– Teksti jää kustantamon sisäisten henkilösuhteiden jalkoihin: osa talosta puoltaa, osa ei.
– Kustantamossa on niin kiire, että päätöksenteko hidastuu ja kirjailija odottelee löysässä hirressä vastauksia.
– Joku jätti toimituksen vessassa pyyhkeet väärään asentoon.
Jne, listaa voi jatkaa.

Hylsypelko saattaa aiheuttaa kummallisia lieveilmiöitä. Käsikirjoitukseen takertuu ja sen lähettämistä kustantamoon pitkittää niin kauan kuin mahdollista. Sitä alkaa tarkkailla kustantamon väkeä ja analysoida, milloin olisi otollinen hetki lähestyä ja miten. Tekee ehkä jotakin pöhköjä rituaaleja. Kollegojen mahdollisesti samaa aihetta liippaavat teokset aiheuttavat ylimääräisiä sydämentykytyksiä. Kulttuurisivuja tuskin uskaltaa aukaista.

Koska kirjailijan uralla mitä todennäköisimmin jokainen joutuu kohtaamaa hylsyn, useammankin, on kehiteltävä toimintastrategioita ja vastatoimia. Olisi kyettävä erottamaan toisistaan teksti ja tekijä, vaikka se välillä vaikeaa onkin. Jos teos hylätään, se ei tarkoita sitä että kirjailija on hylätty. (Mutta ah niin usein on niin helppo ajatella, että minusta ei pidetä.) Huhujen ja epäluulojen määrä kasvaa, jos kustantaja kiertelee, välttelee tai viivyttelee. Kirjailijan pitäisi saada suoraa palautetta, aikatauluja ja täsmällisiä vastauksia, jotta paniikki ei nouse pintaan. Kirjailijan kannattaa vaatia selkeitä vastauksia, jotta saisi hermonsa pidettyä kurissa, tai siedättää itsensä kuukausien odotuskausiin.

Kustantamatta jättämisen pelko voi aiheuttaa semmoistakin myyräntyötä, että kirjailija alkaa sensuroida itseään, tai muokata töitään helpommin sulatettavaan muotoon. Lukija/yleisö on jossakin määrin huomioitava, mutta pelko ei saa johtaa terää tylsistyttävään latteuteen. Sain itseni joskus kiinni ajatuksesta, jossa pohdin mitä kustantajalle kannattaisi tarjota, jotta menestys olisi taattu. Nitistin moiset ajatukset nopeasti. On kestämätöntä kirjoittaa jonkun toisen, usein oletetun henkilön ehdoilla.

Sen sijaan olen kehittänyt monen munan ja korin menetelmän: teen samanaikaisesti useaa käsikirjoitusta, jotka ovat eri vaiheissa. Jos yksi teksti ei löydä kotipaikkaa, voin laittaa sen syrjään hautumaan ja tarttua toiseen. Tai voin lähestyä toista tahoa, tai kolmatta. Jos jotain tekstiä ei uskalla näyttää, voi sitä koeponnistaa ateljeekriitikoilla, ja kasvattaa omaa sietokykyään. Kun tekstin laittaa kustantamoon, on oltava varautunut hylsyyn.

Vaikka mukavaa (ja selkeää) olisi olla talouskollinen, on alalla yhä useampia kirjailijoita, jotka tekevät töitä samanaikaisesti monen kustantamon kanssa. Eri tyylilajit ja kohderyhmille suunnatut tekstit eri taloihin. Minusta se on jopa tervettäkin, kysyntä ja tarjonta kohtaavat paremmin, kun on vaihtelua ja yhteistyötä useaan suuntaan.

Oma/pienkustantaminen on yhtä lailla mahdollinen väylä, vaikka sen kohdalla joutuukin olemaan tarkka:  omista tavoitteista ja laatukriteereistä on pyrittävä pitämään kiinni.

Pidän rohkeina niitä kirjailijoita, jotka vetävät käsikirjoituksensa mieluummin pois kun ryhtyvät muokkaamaan tekstiä toisenlaiseksi ulkokirjallisten syiden vuoksi. Olisi vain osattava erottaa tarpeellinen ja tarpeeton palaute toisistaan. Joskus siinä auttaa vain aika, pöytälaatikko, jossa käsikirjoitusta hauduttaa.

Advertisements

Kirjoittaja: Anne

Kirjailija ja kustannustoimittaja. Tuoreimmat teokset Ilottomien ihmisten kylä (WSOY 2014), Viivamaalari (Atena Kustannus 2013) ja Konejumalat (WSOY 2013, yhdessä Eija Lappalaisen kanssa)

9 thoughts on “Kun kirjailija pelkää hylsyä

  1. Hyvä teksti. Ehkä jopa jonkinlainen tabu jo julkaisseiden kirjailijoiden joukossa. Sen lisäksi tuntuu, että jotkut ei-kirjailijat kuvittelevat, että kun kustantamon maagiset portit kerran avautuvat, ei tarvitse enää jännittää milloinkaan kässärien kohtaloita. Eipä!
    (Kirjoitin tähän perään pitkästi, mutta tajusin, että eräs tätä sivuava oma mappi ö -kokemus on niin laajamittainen, että se ansaitsee ehkä oman bloggauksensa joskus, kun tuntuu siltä, että siitä huvittaa avautua…)

    • Kiitos! Tiedän, että moni muukin painiskelee samanlaisten asioiden kanssa. Aiheesta soisi puhuttavan enemmänkin, jään odottamaan postaustasi!

  2. Mulla on jälkikäteen ajatellen kaikki aiemmat hylsyn saaneet kässärit olleet juuri sellaisia, jotka olen kirjoittanut tietyllä tavalla ”väärästä syystä”, ja juuri siksi olen nyt jälkiviisaana lopulta vain tyytyväinen hylsyistä 🙂
    Mutta jos kyseessä olisi teksti johon todella uskon, muokkaisinko sitä tavalla joka tuntuisi väärältä, vain saadakseni kustannussopimuksen? En missään tapauksessa, mieluummin jättäisin koko tarinan pöytälaatikkoon kuin kastroisin sen.

    Niin, puhuin tuossa ”aiemmista” hylsyistä, tarkoitin siis niitä vanhempia kuin toissapäivänä saamani! 😉 Mutta tällä kertaa hylsy ei harmita lainkaan, koska kyseisellä romaanilla on jo koti (nolotti muuten huomata unohtaneeni ilmoittaa yhdelle kustantamolle, että kässäriin ei enää kannata perehtyä..).
    Tämä on muutenkin aika hauska tapaus, koska olen saanut samalle käsikirjoitukselle yhden Ehkä-, yhden Kyllä- ja yhden Ei -vastauksen, ja perusteluista näkee kuinka eri tavalla saman tekstin voi lukea – ja kuinka on osittain myös arpaonnen varassa, kohtaavatko teksti ja vastaanottaja toisensa. Pari esimerkkiä:

    EHKÄ: ”… todella osuvasti juuri tässä ajassa, yt-neuvotteluissa ja irtisanomisissa, kiinni.”
    EI: ”… välillä myös työelämän kuvaukset vaikuttavat yllätyksettömän tutuilta.”

    EHKÄ: ”… ahmaisin tämän heti, vetävyyttä siis ainakin on…”
    EI: ”… kokonaisuus ei valitettavasti jaksa kantaa.”

  3. Erittäin hyvä teksti! Laittoi ajattelemaan – ja lohduttaa tietää, että kaikki tai siis monet muutkin ovat ihan samassa ”suossa” käsiksineen.

  4. Tämä kirjoitus oli voidetta mustelmille, joita olen saanut etsiessäni kustantajaa seitsemännelle historialliselle nuortenkirjalleni. Kiitos!
    Päätin, että en ryhdy suremaan, vaan kokeilen omakustantamista. Tähän asti kokemus on ollut miellyttävä. Lopullinen totuus tulee ilmi, kun kirja marraskuussa julkaistaan.
    http://blogisisko.blogspot.fi/2013/10/anna-amnell-lucia-ja-luka.html

  5. Anna: toivottavasti tilanne ratkeaa kirjailijaa tyydyttävällä tavalla…

    Anu: On toisaalta itsetuntoa hivelevää, kun saa hylsyn jo hyväksytystä tekstistä. Tai ainakin vähän ähäkutti olotila…

    Helmi-Maaria: Suo on yhteinen, ja luulen että suo on syventynyt viime vuosina. Tai suosta on tullut leveämpi.

  6. Päivitysilmoitus: Myönnän epäonnistuneeni! | alaston kirjailija!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s