alaston kirjailija!

kirjailijoiden puhetta ja ajatuksia

Erään kiertueen kuvaus

10 kommenttia

Kirjailijan pitää aina uudistua. Jos jotakin, mitä kaipaa, ei ole olemassa, sellainen pitää kuvitella ja herättää eloon. On luotava materiaa ja maailma tyhjästä.

Tämän syksyn aikana minulla oli uskomattoman hieno tilaisuus tehdä pienimuotoinen kirjan promotointikiertue toisen upean kirjailijan kanssa. Meidän tavoitteemme oli yhdistää kirjallisuusväkeä, kaataa turhia raja-aitoja ja ennakkoluuloja. Ja on sanottava, että onnistuimme siinä oikein hyvin!

Kiertue kulki nimellä WTF – Onnelliset ja onnettomat loput. Seuranani oli iki-ihana Laura Paloheimo, chick-litin kuningatar! Kiersimme kolme paikkakuntaa, Helsinki-Turku-Tampere, esittelemässä Ystäväni Rasputin ja OMG kirjoja, ja hauskaa oli. Kiertueemme sai lempinimen Kaunotar ja Hirviö, en kyllä vieläkään käsitä miksi…

Tavoitteemme oli päästää vähän höyryä kirjallisuuden karsinoimisesta. Useinhan kuulee väitettävä, että jokin genre edustaa huonoa kirjallisuutta ihan vain luokituksensa puolesta. Näin ei ole, sillä hyvin ja huonosti kirjoitetaan genressä kuin genressä. Hiukan kärjistäen, tarinan onneton loppu ei ole sen suurempaa taidetta kuin onnellinenkaan loppu.  

Lauran kanssa saimme herätettyä mukavasti keskustelua. Ihmiset kuuntelivat, kommentoivat, ja mikä tärkeintä, myös ostivat sekä tätä mustaa että valkoista kirjallisuutta. Olimme todella tyytyväisiä ristiretkeemme, sillä oli hienoa nähdä kirjallisuusväen osaavan vetää myös yhtä köyttä, yli rajojen ja dogmien!

Kiitokset vielä kaikille niille, jotka uskalsivat tulla katsomaan enkeliä ja paholaista samaan tilaisuuteen. Ja kiitokset varsinkin Lauralle!

Kiertueen julistepohjaa voitte ihailla vielä tässä:

 

WTF!

Laura JP

Onnelliset ja onnettomat loput,
mustaa ja valkoista kirjallisuutta!

Advertisements

Kirjoittaja: JP Koskinen

JP Koskinen, tuoreimmat romaanit: Ystäväni Rasputin (WSOY, 2013), Paholaisen vasara (Helsinki-kirjat, 2011).

10 thoughts on “Erään kiertueen kuvaus

  1. Just näin. Nykyään suhtautuminen on eri laijityyppien ja toisistaan poikkeavien tekijöiden suhteen jo melko avarakatseista ja jokaisen ominaislaatua ymmärtävää. Tilanne oli vähän toinen vielä 90-luvulla. Silloin käytiin kovaäänistä keskustelua siitä kenellä ylipäätään on oikeus kirjoittaa!

  2. Kuulostaa hauskalta kiertueelta! 🙂 Karsinointi on ymmärrettävissä jossain määrin kirjastojen ja kirjakauppojen kannalta, ja tietysti kohderyhmää pohtivan markkinointipuolen näkökulmasta, mutta sitä ihmettelen kuinka jotkut lukijat rajaavat lukemistaan vain tiettyihin lajeihin.
    Tietenkin lukijalla on oikeus päättää jo etukäteen ja kokeilematta, että ei tykkää esim. tieteiskirjallisuudesta, mutta se vaikuttaa enemmän ennakkoluulolta kuin järkipäätökseltä. Tieteiskirjallisuuden sisälläkin on valtavasti variaatiota, ja ainakin itse koen, että on mahtavaa löytää aina uusia, tutkimattomia kirjallisia maita.
    Ja kirjailijalle on mitä hienointa palautetta, kun joku lukija kertoo: ”En ole koskaan oikein tykännyt fantasiasta/dekkareista/kauhusta/tms, mutta muutin mieleni kun luin sinun kirjasi!” 🙂

    Vaikeasti karsinoitavat kirjat ovat sitten vielä oma lukunsa, mutta siitä ehkä kirjoitan joskus vielä kokonaan oman postauksen…

  3. Olen törmännyt itsekin tuohon genrekarsastukseen, jossa jokin tietty genre on ns. ammuttu alas kokonaisuudessaan siitä (genrestä) tehtyjen yleistyksien takia. Se on harmillista etenkin jos sattuu itse pitämään kyseisen genren kirjoista. Tuntuu typerältä joutua ”puolustelemaan” lukemisiaan. Onneksi sellainen tuntuu olevan vähenemään päin, kuten Katariina Souri jo kommentissaan mainitsi (yhdyn kommenttiin).

    Lukijatkin ovat erilaisia: toiset ovat kokeilunhaluisempia kuin toiset, toisilla on aikaa lukea enemmän kuin toisilla. Tuohon Anuh:n kommenttiin liittyen siis sanoisin, että jotkut lukijat saattavat pitäytyä tietyissä genreissä, koska haluavat yksinkertaisesti lukea juuri sitä genreä. Ei siihen välttämättä liity toisten genrejen negaamista tai edes ennakkoluuloisuutta: aika ei yksinkertaisesti riitä kaikkeen ja silloin on karsittava. 🙂

    Minullakin on mieligenreni (niitä onkin sitten paljon), mutta vaihtelevasti fiilisten mukaan poikkean reviiriltäni tutkimusmatkoille.

    • Joo, tietenkään aika ei (valitettavasti!) riitä kaiken kiinnostavan lukemiseen, ei riitä minullakaan 😕 Viittasin lähinnä niihin, jotka erikseen mainitsevat etteivät HALUA lukea tiettyä genreä, koska eivät tykkää siitä, tai se on suorastaan paskaa – vaikka mitään omaa kokemusta genrestä ei edes olisi näkemyksen tueksi. Jos on kokeillut (mielellään ajan mittaan edes muutamaa, ettei yhden huonon kokemuksen perusteella leimaa koko genreä) eikä tykännyt, niin sittenhän toki on jo enemmän tietoa päätöksen takana. Ja kuten sanoin, jokaisella on oikeus olla myös sitä mieltä, että en tykkää vaikka en ole edes kokeillut 😉

      Lisäksi nykyään on yhä enemmän cross-over kirjallisuutta, jossa yksittäinen teos kattaa useampia genrejä. Esim. China Miévillen Toiset voisi lukea kuuluvan ainakin tieteiskirjallisuuden, dekkarin ja uuskumman karsinoihin. Lisäksi se on hienosti kirjoitettu ja taidokkaasti suomennettu, eli paljon hyvää yhdessä paketissa.

  4. Kokeilunhalu on aina osa keksimistä. Siksi nämä varpaat kylmään veteen -tyyppiset tilaisuudet, jossa saa jonkin tutun varjolla jotakin uutta, ovat hyviä. Elegian mainitsemat tutkimusmatkat ovat hyviä ja siihen tässäkin tähdättiin, kannustamaan uuden pariin ennakkoluulottomasti.

    Kirjallisuuden viidakoissa seikkailu on melko vaaratonta, sillä harvoin siitä malariaa tai denguekuumetta saa.

  5. Mun piti tulla Tampereella teitä kuuntelemaan, mutta missasin, kun minut houkuteltiin toisaalle… Kaunotar ja Hirviö – hienoa miksaamista. Miksi ei voisi enemmän sekoittaa erilaisia teoksia ja tekijöitä, ja katsoa, miten hyvin asiat keskustelevat keskenään, vaikka ne olisivatkin hyvin erilaisia näennäisesti.

  6. Genrekarsastamisesta: silloin voidaan mielestäni puhua genren sorsimisesta jos kategorisesti ilmoitetaan, että jokin genre on lähtökohtaisesti pielessä. Eikä sen edustajia esim. oteta mukaan johonkin kisaan, koska kyseinen genre ei tarjoa mitään kenellekään… Lukijalla on oikeus nauttia haluamistaan genreistä ja pitäytyä tutuilla poluilla, jos niin haluaa. Toki itse kannatan sitä antautumista tuntemattomalle teokselle… ainakin joskus.

    • Juuri tämä kategorisoiminen on paholaisen keksintö. On henkistä laiskuutta julistaa lehdissä tai kulttuuriohjelmissa, että esim. dekkarit ovat köykäistä ja huonoa kirjallisuutta. Näin ei ole. Kirjat kirjoina, genre ei pakota ketään kirjoittamaan huonosti eikä myöskään tee tekstistä automaattisesti taivaallista.

      • Dekkari kuitenkin on haluttua kamaa, eli se myy, eli kustantamot ottanevat dekkarigenren suht vakavasti 😉
        Kauhua myös pidetään helposti roskana, vaikka siinä on mahdollisuus käsitellä ihmismieltä varsin syvien kerrosten kautta.

        Mullahan kasautuu esim. Syysmaa-sarjassa varsinainen luuserikombo, mitä tulee kategorioiden yleiseen arvostukseen:
        – naisille suunnattua / naisista kertovaa
        – (perinteistä) fantasiaa
        – (kotimaista) nuortenkirjallisuutta

        Tästä näkökulmasta ajatellen olen kyllä tosi iloinen, että kustantaja on suhtautunut sarjaan erittäin myönteisesti. Ja on se jokusen lukijankin ihastuttanut 🙂

  7. Syysmaan menestys on osoittanut, ettei kyseessä ollut luuserikombo. Yleistäen, vain roska on roskaa, ja joskus sekin on jonkun aarre.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s