alaston kirjailija!

kirjailijoiden puhetta ja ajatuksia

Murrosikäinen kirjailija messukriisissä

13 kommenttia

annekuvaKirjailijaminä on kriisissä. Voi olla, että se on keski-ikäistymistä, oman kuolevaisuuden yhä vääjäämätöntä tajuamista, väsymistä samankaltaisten asioiden tekemiseen. Mutta eniten arvelen sen johtuvan siitä, että olen tullut kirjailijana murrosikään.

Tarinoita olen kirjoittanut lähes siitä saakka, kun opin ylipäänsä kirjoittamaan, mutta kirjailijanurani alkoi vuonna 2000, kun minun ja Eijan esikoisromaani Lokkeja rakastava veli ilmestyi. Nyt alkavana vuonna 2014 tulen siis kirjailijana rapsakkaan neljäntoista vuoden ikään. Se on vähän, mutta samaan aikaan se on paljon. Tuohon aikaan mahtuu kokonainen tuotanto, niin yhdessä kuin yksin kirjoitettuja teoksia. Romaaneja ja novelleja. Realistista proosaa ja spekulatiivista fiktiota. Atorox-palkintoja kolme, Portti-voittoja kaksi. Yksi Finlandia Junior –ehdokkuus kollegan kanssa. Kokonainen trilogia, huikea maailma, sukellus rohkeasti tuntemattomaan.

Tuotannon ja julkaisujen suhteen minulla ei ole valitettavaa.  Tiedän, mitä haluan kirjoittaa. Saan edelleen nautintoa tekstin työstämisestä ja ideoimisesta. Kirjailijuuteen liittyy kuitenkin kaikenlaisia lieveilmiöitä: on ratkaistava suhde omaan marginaalisuuteen, kaupallisuuteen, taiteilijoihin usein iskevään angstiin ja oheistoimintaan, joka on pois itse kirjoittamiselta.

Messuhumun ja kirjakauppavierailujen keskellä huomaan yhä useammin miettiväni, mitä ihmettä minä teen täällä. Aikaa on vähän, elämä on lyhyt, minun pitäisi kirjoittaa eikä vain puhua kirjoittamisesta. Messut ja kirjakauppavierailut ovat kohdaltani olleet useimmiten pettymyksiä: useimmiten paikalla seuraamassa minun esitystäni on kourallinen ihmisiä, harvemmin kukaan kysyy tai kommentoi mitään. Tilaisuuksista jää vahva epäilys, että se on kuuluisaa veden kantamista kaivoon. Esiinnyn mielelläni, jos tilanteella on selkeästi havaittava merkitys, mutta onko messulavalla kaiken muun ohjelman keskellä piipahtamisessa sitä jotakin? Onko kirjailijan tehtävä tulla lukijan ja teoksen väliin selittämään valintojaan?

Minä en tietenkään voi tietää, vaikka hyllyn taakse piiloutunut kirjakaupan asiakas olisikin vaikuttunut kuulemastaan. On ollut virkistäviä kohtaamisia, yleisöäkin. Virtaa saa vaikka siitä, kun joku entuudestaan tuntematon tulee Finnconissa tervehtimään ja kertoo pitäneensä trilogiasta. (Finnconissa salissa onkin sata ihmistä kuuntelemassa paneelikeskustelua). Voimaa saa jopa siitä, kun tuttu kirjastoalan toimija sanoo, ettei pitänyt trilogian avauskirjasta. Teossarja on huomattu, se edes noteerataan!

Silti en voi välttyä tuntemukselta, että näissä markkinointitapahtumissa olen näytteille asetettu sirkuseläin, jolla ei ole varsinaista viihdearvoa. Ihan kuin jotakin olisi pielessä. Ei kirjailijan ja lukijan kohtaamisen ihan tällaista pitäisi olla: karkuunjuoksemista ja tyhjille seinille puhumista. Kirjoitan tekstejä lukijoille, ensin itselleni, sitten muille lukijoille. Palaute on tervetullutta, sitä mielellään ottaisi vastaan, mutta kanavia on muitakin kuin messulavan autius. Kirjallisuuspiirejä, blogi, sähköposti. Ei välttämättä ole tarkoituksenmukaista raahata kirjailijaa (tai niitä kaikkia juuri julkaisseita kirjailijoita) vartiksi lavalle, jos tapahtuma on muutenkin pullollaan ohjelmaa. On ymmärrettävää, että jokainen messuile tuotu kirjailija ei ole suurten massojen suosikki, joka vetää magneetin lailla yleisöä puoleensa. Kirjailijan oletetaan osallistuvan kirjansa markkinointiin parhaansa mukaan, mutta entä jos ei jaksa, ja haluaisi mieluummin keskittyä tekstiin?

En ole messuvihamielinen, en kritisoi muiden messuilua tai esiintymisiä. Joskus jopa harmitti, kun omalle kohdalle ei keikkaa sattunutkaan. Yrityksestäni huolimatta en onnistunut tänä vuonna välttymään Turun tai Helsingin messuilta. Sen verran olen kuitenkin kuunnellut itseäni, että olen onnistunut sanomaan osalle keikoista ei. En tänä vuonna mene arkena esiintymismatkoille, koska arkena reissaaminen vaatii erikoisjärjestelyjä. Jätin väliin parikin erinomaiselta vaikuttavaa seminaaria – ehkä niiden aika on myöhemmin.

Kriisiytynyttä minääni olen päättänyt hoivata kirjoittamalla lisää juuri sitä mitä haluan kirjoittaa, ja etsimällä uusia tavoitteita (mielellään toteuttamiskelpoisia) pitämään omaan motivaatiota yllä. Ehkä täysi-ikäisyys tuo mukanaan uusia tuulia ja tuoreita tapoja kohdata lukija.

Mainokset

Kirjoittaja: Anne

Kirjailija ja kustannustoimittaja. Tuoreimmat teokset Ilottomien ihmisten kylä (WSOY 2014), Viivamaalari (Atena Kustannus 2013) ja Konejumalat (WSOY 2013, yhdessä Eija Lappalaisen kanssa)

13 thoughts on “Murrosikäinen kirjailija messukriisissä

  1. Turun kirjamessuilla yksi esiintymislava oli kiikutettu levymessujen puolelle, minne päästäkseen piti puskea ruokamessujen läpi. Siellä pari lanukirjailijaa haastatteli toisiaan ja toinen lauloikin. Satuin paikalle ja seurasin esityksen, mutta samalla mietin juurikin noita asioita, mistä puhut tuossa yllä.

    Mitähän nämä kirjailijat saavat tästä irti? Esiintyvät hymyillen, mutta yleisön muodostaa yksi nahkatakkinen klanipää. Onko hyödyllinen, tarpeellinen tai haluttu olo? Loppua kohden paikalle tuli pari muutakin. Kun esitys loppui, lavalta pyydettiin yleisökysymyksiä. Eräs pikkupoika tahtoi tietää, milloin se Angry Birds -ohjelma alkoikaan. No, se oli vuorossa seuraavaksi. Mikä varmaan selitti ne uudet ihmiset.

    Montakohan liuskaa kirjailijat olisivat saaneet aikaiseksi, jos olisivat vain jääneet kotiin?

    • Tämä Shimon kuvaama tilanne on monen kollegan manaama: paikka oli täysin mahdoton. Sama on kuulemma tehty nyt Helsingissä. lasten- ja nuortenkirjailijat on karsinoitu kauas pois…

  2. Hyviä pointteja. Näitä tulee itsekin miettineeksi monelta eri kantilta. Eli tuttuja tunteita, vaikka olenkin vasta ponteva kahdeksanvuotias.

  3. Tervehdys toiselta 14-vuotiaalta!

    Omalta osaltani olen kokenut, että trilogiamme oli noin viiden vuoden turvasatama, joka piti kirjoitusmielen koossa ja tyyneenä. Nyt kun näyttää siltä, ettei kehuista ja hyvistä arvosteluista huolimatta tule käännössopimuksia, taloudellista toimeentuloa tai yleisöryntäyksiä, ei ihme jos herää kysymys miksi näitä hommia tehdään. Pitkässä juoksussa on pohdittava, mikä on itselle tärkeää ja kehitettävä niitä asioita.
    Kirjoittamisen ilo on tärkeintä, sitä kannattaa vaalia. Vaikka juuri kieltäytymällä esiintymisistä.

  4. Mä olen aika johdonmukaisesti kieltäytynyt useimmista esiintymisistä, pitkälti siksi ettei päivätyön ohessa jaksa lähteä heilumaan oikein minnekään kun esiintyminen syö energiaa jo kalenterimerkinnänkin tasolla. Kirjamessut tietty ovat oma asiansa, sinnekään en lähde ihan joka paikkaan vaan lähinnä sillä ajatuksella että tuleepahan käytyä. Tosin toistaiseksi on ollut hyvä tuuri esiintymisten kanssa siellä eli on ollut ihmisiä katsomassakin. Mutta hullu paikkahan kirjamessu on, yhtä hyvin voisi jättää menemättä, jos ei kirjan julkaistuaan ihan mielellään kävisi tsekkaamassa kollegoita ja kaupunkia.

    • Messuilla on tosiaan mukava vain katsella ja ihmetellä. Päänsä saa sekaisin jo siitä, puhumattakaan esiintymisjännityksestä…

  5. Minäkin olen pohtinut tuota esiintymisten hyötyä juuri siksi, että aika on aina kortilla. Kymmenen vuoden aikana olen kuitenkin tullut siihen lopputulokseen, että jos paikalla on yksikin kinnostunut ihminen, olen tyytyväinen, jos myydään kirja tai pari, olen todella onnellinen.

    Parhaimmillaan vuosien varrella on kuulijoita ollut 100+, mutta joskus myös 2-3. Silti olen ajatellut asian niin, että heitän hyvän keikan ja puhun vaikka sille yhdelle ihmiselle jos on tarvis. Oman jaksamisen kannalta tuo ei ole järkevää, mutta katsotaan kauanko koneessa bensa riittää.

    • On ammattimaista vetää keikka, vaikka yleisöä ei olisi ollenkaan. Nyt vain tosiaan on semmoinen fiilis, että on priorisoitava (ah, mikä sana) ja asetettava kirjoittaminen etusijalle. Yhtä lailla olen jättänyt muita edustustilaisuuksia ja vapaa-ajanjuttuja väliin. Ei vain jaksa/ehdi.

  6. Pitivät minua suuruuskuvitelmaisena diivana, kun sanoin joskus 2002, että minähän en kirjamessuille mene kuin kutsuttuna. Olen käynyt useamman kerran, em. linjan pitäen.

  7. Uskallan heittää sekaan ei-kirjailija-kommentin. Odotan kovasti Helsingin messuja, jotka ovat tietyllä tavalla kirjavuoden kohokohta, olkoonkin, että ohjelmaa, ihmisiä ja tavaraa on aivan hirmuisesti ja tulen jälleen ahdistumaan tungoksessa ja vaikka mitä.

    Pääkaupungin humusta syrjässä asuva lukija pääsee tuiki harvoin näkemään ja kuulemaan ihan oikeita kirjailijoita. Siksi lähden messuille, vaikka hyvä lauantaipäivä siinä tuhrautuukin (onneksi junassa voin sentään lukea). Mitä sitten saan oikean kirjailijan aistimisesta? Vaikea sanoa. Kyllä minua kiehtoo, millaiset ihmiset käyttävät elämänsä siihen, että minä ja kaltaiseni saamme nauttia kirjoista ja lukemisesta. On kiinnostavaa kuulla, miten kirja on syntynyt jne. Olen kuitenkin varsin pidättyväinen, ja joudun pinnistämään aika lailla kehdatakseni liittyä edes jonoon, jonka päässä kirjailija signeeraa teoksiaan. En osaa sanoa mitään omaperäistä kommenttia livenä edes kirjasta, jonka olen juuri lukenut, saati sitten vielä lukemattomasta.

    Kiitos siis teille, jotka messuille ja markkinoille aina silloin tällöin raahaudutte. Ymmärrän toki turhautumisen ja sen, että kaikki kirjailijatkaan eivät esiintymisestä välttämättä nauti. Kirjasta voin toki nauttia kirjailijaa koskaan näkemättäkin 🙂

    Loistavaa syksyä kaikille!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s