alaston kirjailija!

kirjailijoiden puhetta ja ajatuksia

Luulosairas romaani?

2 kommenttia

Jukka L

Jukka L

Suomen kuvalehdessä esiteltiin syitä siihen, miksi romaani ei enää(?) kiinnosta, ja miksi se on ajan myötä menettänyt merkitystään. Haastatellut ovat usein keskenään ristiriitaisia: joku toivoo modernismista ja realismista irrottautumista, joku toivoo paluuta vanhan ajan kantaaottavuuteen ja joku haluaisi suojautua viihteellisyydeltä.

Käsittelen tässä jutun alkupuolta, negatiivisena ajattelijana keskityn lähinnä niihin kohtiin, joista olen hieman eri mieltä. Niillee väittämille, joihin yhdyn, hymistelen hiljaa mielessäni. Jutun loppupuolen jätän myöhempään ajankohtaan tai ehkä sikseen – kenties jonkun muun täydennettäväksi.

1. Kansakunnan synty

”Runouden puolella käytiin ytimiin menevä keskustelu jo vuosia sitten. Henkisiltä mustelmilta ei vältytty, mutta runous uudistui – se irtautui modernismista. Miksi vastaavasta keskustelusta ei ole proosan puolella tietoakaan?” Riitta Kylänpää kysyy. Ja minä ihmettelen. Olen kuvitellut lukevani postmodernia romaanikirjallisuutta jo pitkään: Tuuve Aro, Kari Hotakainen ja Jaakko Yli-Juonikas juolahtavat etsimättä mieleen, omasta tuotannostani puhumattakaan. Pitäisikö kirjoittamisen lisäksi vielä keskustella? Vai ymmärsinkö kysymyksen väärin?

”’Vielä 1960-luvulla kirjallisuus oli keskeinen yhteiskunnallisen muutoksen eteenpäin viejä’, kriitikko ja tietokirjailija Pekka Tarkka sanoo. ’Kokeneet kirjailijat halusivat esittää yhteiskunnasta oman tulkintansa. Sen jälkeen kirjallisuus alkoi menettää yhteiskunnallista merkitystään.’

Eikö Tarkka lue yhteiskunnallista nykykirjallisuutta? Vika saattaakin silloin olla lukijassa itsessään. Anja Snellman, Terhi Rannela, Tommi Melender, Johanna Sinisalo, Pirkko Saisio, Kari Hotakainen, ja niin edelleen, ja niin edelleen, ja niin edelleen. Romaanitaide on edelleen yhteiskunnallista.

Suurta yhtenäiskulttuuria ei enää ole, kuten artikkelissa todetaan, ja kirjallisuuden kenttä on pirstoutunut, mutta kertooko se enemmän yhteiskunnallisen merkityksen katoamisesta vai sittenkin lähinnä keskustelun desentralisoitumisesta? Muuhunhan kirjallisuus ei kieltämättä kykene kuin keskustelemiseen. Juuri pirstaloituneessa todellisuudessa, jos jossakin, kirjallisuudella luulisi olevan merkitystä. Yhtenäiskulttuurissa, mikäli sellaista koskaan on ollut, kaikki tiesivät muutenkin, miten maassa elettiin.

Putte Wilhelmsson on pahasti harhateillä kuvitellessaan, että kirjoittamisesta olisi tullut lähinnä toimeentuloa tavoittelevaa työtä. Kirjailijaliitto ja muutamat yksittäiset kirjailijat korostavat toimeentulokysymystä juuri päinvastaisesta syystä: kirjojen kirjoittaminen on vain harvan kirjailijan varsinainen toimeentulon lähde. Kuten Miina Supinen näyttää eilen messuilla todenneen: ”Menestyneetkään kirjailijat eivät voi kirjoittaa Suomessa rahasta. Meillä kirjoitetaan rakkaudesta kirjallisuuteen.”

Varmasti poikkeuksiakin on. Mutta tekeekö se automaattisesti kirjallisuudesta huonompaa? Dostojevski kirjoitti monet teoksistaan nimenomaan rahasta, eikä myöskään inspiraation määrä ole ennenkään määritellyt hyvää kirjaa tai hyvää oikein mitäkään. Kirjoituskoneen tai tietokoneen hakkaaminen on aina ollut ensisijaisesti perspiraatiota. Ei Perecin Elämä käyttöohjekaan inspiraatiosta ole syntynyt.

Tai mitä nyt inspiraatiolla tarkoitetaankaan.

2. Tuhat romaania vuodessa

Kuten Jouni Tossavainen minulle osoitti, kirjoituksen toinen luku perustui massiiviseen virheeseen:
”Rojola on kaivanut tuekseen tilastoja. 1920-luvulla romaaneja ilmestyi parisataa vuodessa. Vielä 1960-luvun alussa lukijan valinta oli kohtuullisen helppo: kotimaisia romaaneja ilmestyi kuutisensataa vuodessa. Viime vuosina niitä on julkaistu parisentuhatta joka vuosi.”

Todellisuudessa aikuisten romaaneja julkaistaan kolmisen sataa vuosittain, nuorten kirjoja alle sata. Rojola on laskenut romaanitaiteen alle kaiken kaunokirjallisuuden.

Tai sitten toimittaja on kuunnellut väärin. Pointtinsa Rojolalla kuitenkin on. Kotimaisen kaunokirjallisuuden vuosittain julkaistavan kirjallisuuden nimekemäärä on 60-luvulta noin nelinkertaistunut, samalla kun kirjojen myynti on vain noin kaksinkertaistunut. Mikäli myynti on linjassa kirjojen lukemisen kanssa, on yksittäisen kirjan merkitys kvantitatiivisessa mielessä todella pienentynyt. Mutta siinäkin tapauksessa on huomattava, että kirjallisuuden merkitys ei ole pienentynyt vaan kaksinkertaistunut. En ole löytänyt nimenomaan romaanien määrän kehittymistä koskevaa tilastoa, mutta koska artikkeliin haastateltu tutkijakaan ei sellaiseen vedonnut jätän tarkemman tilastollisen pohdinnan tähän.

Kirjailijan kannalta yksittäisen teoksen lukijamäärän keskimääräinen puolittuminen voidaan nähdä tilanteen heikentymisenä. Kirjan kirjoittamiseen menee kuitenkin edelleen aivan yhtä pitkään kuin ennenkin.

Nimikemäärien kasvu voi kertoa julkaisukynnyksen ja siten myös laadun alenemisesta. Välttämättä niin ei kuitenkaan ole. Uskallan arvata, että desentralisoitunut kirjallisuus on ennen kaikkea monimuotoisempaa kuin mitä se oli 60-luvulla.

3. Mälvätyt tunteet

Tähän lukuun tahdon ainoastaan todeta, että niin pitkään kuin itse muistan – 80-luvun alkupuolelta asti – viihteelliset teokset ovat olleet näkyvintä ja siksi arvatenkin myös myydyintä kirjallisuutta. Olen käynyt Alistair MacLeanin haudalla Sveitsissä, jonne tuo upporikas kirjamiljonääri pakeni verottajaa. En tunnista häntä olennaisesti korkeakirjallisemmaksi toimijaksi kuin mitä vaikkapa Ilkka Remes on.

4. Haukotus ja vastarinta

Jos William Faulknerin kerrontatekniikkojen arkistunut käyttö tekee nykykirjailijasta ”monistuskoneen”, kuten Tommi Melender provosoi, tekeekö Faulkneria ennen yleisesti käytössä olleiden kerrontatekniikkojen käyttö häntä edeltävistä kirjailijoista monistuskoneita?

Mainokset

Kirjoittaja: Jukka

Jukka Laajarinne Ota yhteyttä: jukka (piste) laajarinne (ät) gmail (piste) com

2 thoughts on “Luulosairas romaani?

  1. Yksi lainaus lisää:
    ”Uutta, kuplivaa kirjallisuutta ei juuri kirjoiteta”

    … Ja vaikka kirjoitettaisiin, nämä samaiset tyypit todennäköisesti teilaisivat sen heti kättelyssä, koska eihän se ole samanlaista kirjallisuutta kuin VANHAAN HYVÄÄN AIKAAN 😉

    Koko juttu on kyllä aika tarkoitushakuisesti kirjoitettu, kotimaisista kirjallisuudentuntijoista syntyy lievästi sanoen ryppyotsainen ja jämähtänyt kuva, mälväävät vaan ”kyllä kaikki oli ennen paremmin” -haikailua suupielestä toiseen.

  2. Ja nyt alkaa jo olla selvää sekin, että toimittaja on myös aika reippaasti irrotellut lauseita yhteyksistään, jotta saisi mielipiteet kärjistettyä ja tietyn kuvan muodostettua.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s