alaston kirjailija!

kirjailijoiden puhetta ja ajatuksia

En koskaan enää lue tätä tekstiä

3 kommenttia

annekuvaRyhdistäydyn, tuijotan sanoja, maistelen niitä. Kynä huojuu paperin yläpuolella ja piirtää merkintöjä. Pilkku on liikaa. Pois. Tautologiaa: samassa kappaleessa kolme kertaa sana vaari. Vai voiko kuitenkin käyttää, kun se on vähän samassa merkityksessä kuin erisnimi olisi? Onko tuo verbi nyt taivutettu oikein vai ei? Kielikorva sanoo että on, mutta silti epäilyttää. Alleviivaan sen silti. Kustannustoimittaja saa päättää.

Onneksi on kustannustoimittaja. Muuten hirvittäisi. On joku, joka lukee vielä tarkemmin kuin minä ja sanoo viimeisen sanan. Tämä on se vaihe, joka kruunaa kaiken. Oikovedosvaihe. Välillä tekee mieli pitkittää lukemista, oikein makustella sanoja, pyörittää niitä suussaan. Sitten toivoo, että tämä olisi jo ohi, viimeinen sivu olisi kääntynyt, pinon voisi laittaa eteenpäin kustantamoon ja unohtaa tulevan kirjan odotustilaan.

Tämä on viimeinen kerta, kun luen tätä tekstiä.

Tätä hetkeä on edeltänyt lukemattomat työstövaiheet. Ainakin kolmekymmentä eri versiota. Useita ateljeekriitikkojen kierrosta ja palautetta, jonka perusteella olen hionut ja hinkannut. Vuosia on kulunut kolmetoista. Teksti on lojunut käsikirjoitusteni jäteläjässä, odottanut kustantamon lukujonossa, herkistynyt öisten kirjoitussessioiden aikana, venynyt, vanunut ja karsiutunut. Vieläkään kaikki kohdat eivät tunnu täydellisiltä. Eivät ne sitä voi ollakaan. Olen kirjoittajana epätäydellinen, vaikka pyrin aina parempaan. Osa tekstin kohdista hymyilyttää minua, ah kuinka hienosti sanottu! Oi miten veikeä sana tuohon kohtaan on etsiytynyt. Tuossa taas tarina on paljaimmillaan, teema piirtyy tarkkaavaisen lukijan tajuntaan kuin huomaamatta. Saakohan lukija tästä sen mitä toivon hänen saavan? Innostuuko hän tästä niin kuin minäkin?

Luen tekstin vielä kerran, ja sitten en halua enää uppoutua näihin tutuiksi kaluttuihin sanoihin. Tai niin ainakin luulen. Ehkä jossakin esiintymistilaisuudessa luen ääneen teoksesta muutamia kappaleita. Ehkä palaan kurkistamaan jotakin tiettyä kohtausta, kun en enää muista, ja kohtaukseen liittyen minulta on jotakin kysytty. Ehkä kymmenen vuoden kuluttua luen tämän kannesta kanteen ja ihmettelen, mitä olen kirjoittanut.

Vielä pitäisi jatkaa, vaikka luonto haraa vastaan. Oikovedosvaihe on totisesti minulle kirjoittamisessa vaikeinta. Se pitäisi tehdä huolella, jos suinkin jaksaa, sillä jokainen sivuille jäänyt virhe kyllä harmittaa.

Mainokset

Kirjoittaja: Anne

Kirjailija ja kustannustoimittaja. Tuoreimmat teokset Ilottomien ihmisten kylä (WSOY 2014), Viivamaalari (Atena Kustannus 2013) ja Konejumalat (WSOY 2013, yhdessä Eija Lappalaisen kanssa)

3 thoughts on “En koskaan enää lue tätä tekstiä

  1. Kirjoitan vasta ensimmäistä romaanikäsikirjoituksesta, eikä pöytälaatikkokirjailijana tietenkään kustannustoimittajasta tietoakaan. Silti tunnen tuon editointivaiheen epätoivon, vaikka kukaan ei tekstiäni odottakaan eikä deadline pakota.

    Sepä muuten olisikin kiinnostava tietää, että lukevatko kirjailijat omia kirjojaan? Myöhemmin, junalukemisena tms.

    • Romaanikäsikirjoitusta! (kustannustoimittajaa olisi näköjään tarvittu jo blogikommentteja varten)

    • Mä en lue ajankuluksi tms. omia kirjojani (yleensäkin luen todella harvoin kahdesti samaa kirjaa), mutta muista syistä luin pari vuotta sitten 5 ensimmäistä Syysmaa-kirjaa ja viime kesänä kaikki muut nuortenkirjani. Oli paljon vähemmän tuskallinen kokemus kuin etukäteen pelkäsin! 😉

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s