alaston kirjailija!

kirjailijoiden puhetta ja ajatuksia

Hullun hommaa? Eli erään kirjallisen projektin taustaa

4 kommenttia

Kesäkuussa 2012 olin mökillä viettämässä apurahakauden viimeistä kuukautta, ja kamppailin niskoittelevan romaanikäsikirjoituksen kanssa. Samalla tein jonkinlaista surutyötä Syysmaa-sarjan päättymisen tiimoilta, olinhan sentään seikkaillut Syysmaassa kuuden kirjan verran, ja jos yhdenkin kirjan kohdalla keskeisistä hahmoista voi tulla rakkaita, pitkässä sarjassa he muuttuvat melkein eläviksi ihmisiksi jotka täytyy hyvästellä.

Olin jo aiemmin pallotellut ajatusta, että sijoittaisin vielä joitakin novellimittaisia tarinoita Syysmaahan. Eräänä aurinkoisena päivänä sain kuitenkin vielä isomman idean klassiseen salamanisku-päähän -tyyliin: ZAP! Entä jos kirjoittaisin lyhyitä tarinoita sekä Syysmaasta että muistakin aiemmista kirjoistani, ja tekisin niistä joulukalenterin blogiini?

Ensimmäinen jatkoajatus: Aivan kreiziä, kuvittele mikä määrä työtä! Ja sitten voi käydä niin että kukaan ei edes lue niitä! Tai luetaan ja inhotaan!
Järki kuittaa: Sama voi käydä romaanin kohdalla, eikä se estä sinua niitä kirjoittamasta.

Toinen jatkoajatus: Hullut ideat ovat niitä parhaita! Ja sitten alkoi mieleen juolahdella tarinoiden aihioita. Syysmaa – ainakin päähenkilöiden taustoja, ehkä myös ”Mitä lopun jälkeen tapahtui?” -tyyppisiä juttuja. Pohjoistuuli – tässä sarjassa on matskua vaikka mihin. Korpin nuoruusvuodet? Tšeretan kirous? Monarthan lapsuus? Jatkoa Sinisilmälle?
Ja se rakkain kirjalapsi, esikoinen, Sonja-sarja, monien lukijoidenkin rakastama – oi, mikä ihana nostalgiamatka!
Ja niin edelleen. Tups, tups, tups, aloin kirjata alustavia ajatuksia sitä mukaa kuin niitä tupsahteli päähän.

Ennen varsinaisen kirjoittamistyön aloitusta oli kuitenkin (sen romaanin valmiiksi saattamisen lisäksi) edessä melkoinen proggis: lukea kaikki aiemmat kirjani ja tehdä niistä muistiinpanot. Syysmaa-sarjasta onneksi oli taustat pitkälti ylhäällä, mutta muut olivat täynnä pieniä unhoon painuneita yksityiskohtia, ja halusin välttää ainakin räikeimmät ristiriidat tarinoiden ja niiden maailmojen sisäisessä logiikassa.
Tämä oli itse asiassa aika kauhea paikka, olin suorastaan jännityksestä kippuralla ryhtyessäni luku-urakkaan. Onneksi se osoittautui kivuttomammaksi kuin pelkäsin – olisi ollut masentavaa huomata nolostelevansa omaa vanhempaa tekstiään. Tietenkin joitakin asioita tekisin tällä kokemuksella toisin, mutta viihdyin suorastaan mainiosti tarinoiden äärellä 🙂

Hain apurahoja projektille hyvissä ajoin, ja kaksi pientä apurahaa sainkin. Vuoden 2013 tammi-maaliskuun sekä kesä-elokuun paneuduin täysipäiväisesti joulukalenterin tarinoihin, muina aikoina kirjoitin, editoin, luin, editoin taas jne. leipätöiden ja kirjallisten rientojen lomassa.
Kun ajatellaan nippeleitä, joita tarinaa kirjoittaessa täytyy pitää mielessä, niin jos romaanin kohdalla näin hatusta vetäisten olisi vaikka 100 asiaa, niin 24 tarinan kohdalla niitä merkittäviä juttuja on vähintään tuhat. Pipo on ollut hetkittäin äyräitä myöten täynnä, ja öisiä ”APUA SIINÄ ON TAKUULLA KAMALA VIRHE!!” -paniikkiheräämisiä on tullut koettua keskimääräistä enemmän.

Lopulta oli valmiina 24 joulukalenterin luukun täytettä, marraskuu oli hurjaa rutistusta viimeisen editointikierroksen kanssa. Eikä siinä kaikki, teetin TeX-osaajalla tarinoista automaattikonvertteria laadukkaammat pdf-tiedostot, ja aivan viime metreillä oikolukutarkistuksessa huomasin, että rtf-tiedostojen siirrossa oli teksteistä mystisesti TIPAHDELLUT PISTEITÄ POIS!
Eilinen päivä meni oikolukiessa ja pdf:iä korjaillessa. Eikä siinäkään vielä kaikki, vaan hoksasin että joulukalenterin luukuissa pitää tietenkin olla kuvat, joten ei muuta kuin seulomaan sopivia kuvia omista luontokuvistani, joita onkin ehkä vain noin miljoona kappaletta.
Eilen illalla vietettiin pienellä porukalla kirjailijoiden ”duunipikkujouluja”, ja kun lähtöhössötyksessä sudin ripsiväriä ja lakkasin kynsiä, latailin samalla blogiini joulukalenterikamaa ja ajastin ensimmäiset luukut julkaistaviksi.
(Eikä SIINÄKÄÄN vielä kaikki, vaan erääseen tarinaan olen yhä hieman tyytymätön, joten yksi lisämuokkauskierros on vielä edessä.)

Minkäänlaista rahallista hyötyä Tarinajoulukalenterilla ei tietenkään ole edes tarkoitus tavoitella, ja vaikka sain työskentelyä varten nuo apurahat, tuntipalkka lienee korkeintaan jossain lainauskorvauksen tietämillä. Mutta on ollut ihanaa kirjoittaa kerrankin täysin ilman pientäkään takaraivossa kytevää ajatusta tekstin kaupallisesta menestyksestä (vaikkei sitä itsensä takia miettisi, onhan sillä kuitenkin kustantajalle jossain määrin merkitystä).

Ja tänään Tarinajoulukalenteri pyörähti käyntiin. Tekisinkö tämän kaiken uudestaan? No taatusti! 😀

PS: Ja se niskoitteleva romaanikin lopulta valmistui!

Mainokset

Kirjoittaja: anuh

Kirjailija, toimittaja

4 thoughts on “Hullun hommaa? Eli erään kirjallisen projektin taustaa

  1. Aivan mahtavaa!
    Odotan innolla etenkin Syysmaahan ja Sonja-sarjaan liittyviä luukkuja. Luin aamulla tämän päivän luukun ja pidin. ^^ Kiitos!

  2. Tosi kiva idea! Harmi, etten enää muista kunnolla kirjojasi, luin niitä ahkerasti kun olin yläasteella, mutta siitä alkaa jo olla aikaa. Mieleeni on erityisestä jäänyt Molemmin jaloin, josta laitoin sinulle sähköpostiakin aikoinaan 🙂 Nähdäänköhän siitä mitään jatkoa joulukalenterissa?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s