Hyi mikä sana, mutta aina se vain putkahtaa uudestaan esiin kirjojen (tai pikemminkin kirjailijan) markkinoinnista puhuttaessa. Brändäys, eli ihmisen polttomerkitseminen tietynlaiseksi, edistää kuulemma hurjasti maailmassa menestymistä ja siten myös kirjailijan uraa. Ehkä jopa paremmin kuin hyvien kirjojen kirjoittaminen!
Jokunen vuosi sitten asia nousi kirjallisuusmaailmassa räväkästi tapetille, kun WSOY:ssä vaikuttava ulkomaanelävä Jacques Eijkens töräytti markkinointiviisauksiaan toimittajalle:
Aikaisemmin kirjailija oli henkilö, joka tuotti kammiossaan tekstiä, jonka kustantaja paketoi kirjaksi ja myi lukijoille. Jatkossa kustantaminen keskittyy entistä enemmän kirjailijan persoonan ja brändin ympärille. Kirjailijan pitää olla läsnä mediassa, verkossa, kännykässä, livenä.
Tämä on toki vanha juttu ja aiheesta jauhettiin jo tuolloin suurella hartaudella, mutta ylläoleva lainaus on vain niin herkullinen, että se ansaitsee nousta näkyviin aina silloin tällöin. Kirjailijan pitää olla LÄSNÄ! Ei vain kirjojensa kautta, vaan PERSOONANA, livenä ja sähköisesti, kännykkää myöten!
No, leikitään että brändäyksestä voisi olla kovastikin hyötyä ihan jokaiselle tuikitavalliselle rivikirjailijalle. Itsensä brändäämiseen löytyy onneksi runsaasti opastusta. Koska katson yleissivistävää tv-ohjelmaa Huippumalli haussa, näin sattumoisin siinä helpon ja simppelin vinkin henkilöbrändin pohjaksi: pitää valita yksi itseä kuvaava sana ja rakentaa imago sen päälle.
Mutta sanaa ei saa keksiä itse, koska minähän katselen itseäni vain sisältäpäin. Sanan täytyy olla sellainen, joka kuvaa minua siten kuin ympäröivä maailma minut näkee. Tässä tulee avuksi brändääjän ykkösapuri, Facebook – pyysin kavereitani kertomaan yhden sanan, joka heidän mielestään parhaiten kuvaa minua. Tällaisia sanoja sieltä tupsahteli:
Simpsakka
Aito
Tehotyttö
Ihana
Hauska
Persoonallinen
Nuttura
Rohkeus
Kupliva/pirskahteleva
Valoisa
(Mainittakoon että pyysin kyllä rohkeasti kertomaan, vaikka ensimmäisenä mieleen juolahtava sana olisi negatiivinenkin, mutta silti listaan ei ilmestynyt uumoilemiani sanoja kuten itsekeskeinen, femakko, besserwisser, tunnekylmä, rääväsuu, valittaja tai läski. Ilmeisesti joko olen muiden silmissä tosi mahtava tyyppi, tai sitten kaverini ovat yltiökohteliaita. Tai kenties olen vain niin kamala, että kukaan ei uskalla sanoa minulle mitään negatiivista päin Facea.)
SIMPSAKKA, IHANA ja PERSOONALLINEN ovat oikein imartelevia sanoja, mutta hieman liian epämääräisiä brändin kivijalaksi.
AITO kirjailija? Sehän vihjaa, että muut ovat epäaitoja, ja vaikka tässä työssä joutuukin vähän kilpasille, niin kisakavereiden negaaminen ei mielestäni ole kovin myönteinen brändi.
TEHOTYTTÖ miellyttää itseäni kovasti, mutta valitettavasti tiedän sen valheelliseksi. Olen oman elämäni laiskiainen, vaikka tietyissä tilanteissa täytyykin nohevoitua ja silloin luikahdan helposti maaniseen tilaan, joka luultavasti ulospäin näyttääkin (yli)tehokkuudelta.
HAUSKA ja ROHKEA ovat jo niin monen hallussa, etten sentään halua sekoittua brändimassaan.
NUTTURA vaatii ehkä hieman selvennystä: kyseessä on sinkkuaikojeni Nutturakerho, joka koostui lystinpidosta nauttivista, itsenäisistä ja hieman itsepäisistäkin feministi-sinkkutytöistä. Sinänsä toimiva brändi, mutta ei oikein istu enää keski-ikäiseen parisuhteessa elävään tavis-tantteroiseen.
KUPLIVA / PIRSKAHTELEVA kuulostaa mukavalta, mutta sekin hitusen epämääräiseltä. Se taitaa viitata mieltymykseeni päihtyä keveästi ja iloisesti kuohuviinistä, joka ei liene kirjailijoiden joukossa silmiinpistävän poikkeuksellinen piirre.
VALOISA kirjailija? Se olisi ristiriidassa aika monen kirjani kanssa, ne kun eivät ole aina kovin valoisia, vaan pikemminkin synkkiä.
Onpas tämä nyt vaikeaa. Mutta onhan minulla sentään jo jonkinlainen leima peffassa, nimittäin fantasiakirjailijan leima. Ei järin yksilöllinen, näinä aikoina ei edes erityisen myyvä, mutta sitäkin sitkeämpi. Vaikkei minulla ole mitään fantasiaa vastaan, en halua sitoutua loppuiäkseni pelkästään sitä kirjoittamaan. Ja nyt kun keväällä on ilmestymässä aivan erityisen ei-fantasiaa, minun täytynee jatkaa tätä uusiobrändäysyritystä.
Hyviä vinkkejä otetaan vastaan! Miten sinä olet brändännyt itsesi?
alaston kirjailija! 
11.12.2013 19.21
Onko ihan pakko?
Eikö brändin voisi rakentaa siten, että kirjailija on mystinen hahmo, joka ei paljon facessa ja muualla julkisuudessa paistattele. Silloin tällöin vaan sähköpostilla heivauttaa kustantamoon mestariteoksen jos toisenkin.
Saisi yleisö vähän arvailla ja itse maalailla henkilöä kirjan takana.
Eihän kirjoissakaan aina tarvitse kaikkea auki selittää? Paitsi ehkä Amerikassa…
12.12.2013 17.53
Salaperäinen erakko on tietysti klassinen kirjailijabrändi jo ajalta ennen brändejä, mutta se vaatii sitten kustantamon puolelta enemmän panostusta kuin yksittäiselle teokselle keskimäärin riittää. Ja nimenomaan kustantamon markkinointibudjettiahan pyritään höyläämään sillä, että kirjailija omaehtoisesti tyrkyttää itseään näkyviin, luo itsestään ”myyvän persoonan”.
Onhan erakkona pysyttely tietysti siinä tapauksessa mahdollista, että jo ensimmäinen kirja on todella, TODELLA fenomenaalisen hyvä, tai vähintään aiheeltaan niin erikoinen, että siitä syntyy iso ilmiö aivan itsestään 🙂 Mutta tämmöinen on varsinkin nykypäivänä aika vaikea saavuttaa tosi hyvälläkään kirjalla, kun huomiosta kilpailee kirjojen kanssa miljoona muutakin asiaa.
14.12.2013 23.08
Jep. Vain niillä, joita myydään helvetisti ja joihin kustantamo voi panostaa isolla markkinabudjetilla, on varaa pysytellä mystisinä hahmoina. Me muut juoksemme huomioautojen perässä kuin purkkaa kerjäävät pikkukakarat ja toivomme että saisimme muutaman kirjan myydyksi näkyvyysmurusilla.
17.12.2013 13.48
Hemmetti!
Täytynee sitten vain pitää tämä nykyinen elämä ja työ, koska ne eivät salli kirjamessuilla juoksentelua, mistään markkinoinnista nyt puhumattakaan.
Eivätkä ne salli myöskään tarpeeksi kirjoittamiseen paneutumista, että sitä viilautuisi todella fenomenaaliselle tasolle.
Onneksi kirjoittaminen on itselle vain harrastus (vaikkakin rakas) ja leipä tulee muualta.
Sinällään synkkä skenaario:
Ei ole aikaa/varaa harrastaa, jotain mistä oikeasti pitää.
Jos jostain saisi aikaa/rahaa, niin sitten pitäisi alkaa kaiken päälle vielä markkinoimaan itseään.
Ei parane silti masentua. Nykyään voi aina luottaa siihen, että jossain on kunnanviskaali, joka lottoa puolestasi! 🙂