alaston kirjailija!

kirjailijoiden puhetta ja ajatuksia

Selfie alastomasta sielusta

3 kommenttia

hr

Hanna-Riikka

Eri kirjailijoiden näkökulmasta ammattiamme käsittelevä blogi on nähdäkseni sitä vahvempi, mitä enemmän tuomme esiin kirjoittamisen ja kirjailijuuden eri vaiheita. Niitä hauraitakin. Siksi päivitän tätä nyt, siitä huolimatta että olen niin syvällä romaanikäsikirjoituksessani, että blogimaailma tuntuu vieraalta, uutiset vielä etäisemmiltä kuin tavallisesti, ja arkikin näyttäytyy merkillisenä sekoituksena vaistonvaraisuutta ja taianomaisuutta.

Olen tietoisesti vältellyt esim. suomalaista kirjallisuuskeskustelua. Pinnalla on ollut kaikenlaisia lehtiartikkeleja ja kolumneja ja bloggauksia, jotka kommunikoivat keskenään. Minulle kaikki tuo on juuri nyt sanahelinää, jonka en koe (valitettavasti vai onneksi?) koskevan millään tavalla keskeneräistä taiteellista prosessiani. En ole pinnalla, olen syvällä. Minä kirjoitan nyt, ja se tarkoittaa sitä, että minun pitää kirjoittaa eikä miettiä kirjoja esineinä tai bisnestä niiden ympärillä.

Olen tekstissäni jonkin vaikeamman äärellä kuin koskaan aikaisemmin. Tosin mieheni sanoo, että niin sinä aina väität jokaisen projektin kohdalla. Ilmeisesti se on aina yhtä vaikeaa, vaikka jälkikäteen tuntuu kuin olisin kirjoittanut kaiken Pegasoksen siivestä tehdyllä sulkakynällä, hurmiossa ja varmana onnistumisesta. Paskat. Nimittäin mies tietää mistä puhuu, koska hän on kulkenut rinnallani melkein koko aktiivisen urani ajan, poissulkien ensimmäisen vuoteni esikoiskirjailijana, jolloin olin lievästi sanottuna tuuliajolla. Kulkenut, siis myös kuunnellut.

Joka tapauksessa, olen vaiheessa, jossa sanapari ”hajamielinen professori” tuntuu aliarvioinnilta. Olen pöllämystynyt ja pöhkö, en ymmärrä esim. virastojen asiakaspalvelijoita, vaikka he selittäisivät jotakin asiaa kolmatta kertaa selkokielellä. Elän vähintään kahta rinnakkaiselämää. En yleensä kerro etukäteen mistä kirjoitan, mutta otetaan esimerkiksi se, että käsikirjoitukseni kulkee nyt (toisin kuin aluksi suunnittelin) eri vuodenajassa kuin minä. Olin aivan pihalla kevätpäiväntasauksen suhteen, koska vastahan kesä loppui ja syksy alkoi. Siellä. Heillä. Varjomaailmassani. Olen ulkona ja sisällä samaan aikaan. Pakenen sitä kohti mitä pakenen.

Monella kirjailijalla on toinen työ, lapset tai jotakin sosiaalisia harrastuksia. Kun minä menen pitkän tekstin sisään, elän siellä ihan yhtä paljon kuin ns. tässäkin, täälläkin, en tiedä miten se pitäisi ilmaista. Näen unta silmät auki. Ja tosiaan, vähintään yhdessä maailmassa, koska sen lisäksi on tietenkin nukkuessa koetut unet, jotka kumpuavat alitajunnasta hieman eri tavalla kuin kirjoitukset. Ja kun lempiharrastuksina on ruuanlaiton ja liikunnan kaltaisten itsestäänselvyyksien lisäksi mm. lukeminen, elokuvat, tv-sarjat, musiikin kuuntelu, kuvataide jne., ei ole mikään ihme, jos en tässä elämäntilanteessa koe uutisia Krimiltä tai muualta mitenkään omaa todellisuuttani koskettavina.

Tällä hetkellä ei ole kolumneja, taidekritiikkejä tai muita säännöllisiä töitä, joten ajaudun pääni kanssa entistä syvemmälle jonkinlaiseen abjektioon tai ainakin toiseuteen. Dalia lainatakseni: ainoa ero minun ja hullun välillä on se, että minä en ole hullu. (Ainakaan varsinaisesti, ainakaan psykoottinen.) Juuri tässä vaiheessa projektia olen kuitenkin ajan ja ajankohtaisuuden ulkopuolella. Huomaan olevani kiinnostuneempi jostakin uneni viestistä kuin kansainvälisistä konflikteista. Ja toisaalta, luen innokkaammin artikkeleja esim. Wikipediasta kuin ajankohtaislehdistä.

Onneksi en elä yksin, tai olisin aivan varmasti Dalin mainitseman rajan toisella puolella. Minulla on etuoikeus ja kunnia jakaa elämäni kumppanin kanssa, joka sen lisäksi että on elämäni valo ja ilo ja kauneus, pitää minut edes jotenkin kiinni todellisuudessa. Ja oudolla tavalla juuri nyt elän enemmän päivän ja hetken kerrallaan kuin koskaan ennen. Mutta se olisi toisen bloggauksen aihe. Kukaties innostun päivittämään omaakin blogiani. Siellä on ollut vähän hiljaista. Beethovenmaista tyyntä myrskyn edellä? Tai sitten ei. Se jää nähtäväksi, sillä elämä on nyt, nyt, nyt.

Mainokset

Kirjoittaja: Hanna-Riikka

suomalainen kirjailija / finnish author, writer

3 thoughts on “Selfie alastomasta sielusta

  1. Tuo pöllämystynyt olo on todella tuttua. Unohtelua, hajamielisyyttä, jatkuvaa vastustamatonta ajatuksiin valumista – onneksi en aja autoa, koska olisin melkoinen liikenneriski silloin kun pää on intensiivisesti tekstissä kiinni. Siinä vain väkisin tuppaa unohtumaan, että tämä toinenkin maailma on olemassa.

  2. Yhä enemmän talousorientoitunut kirjallisuuskeskustelu alkaa suoraan sanottuna tympiä. Missäköhän vaiheessa pääsi tapahtumaan, että se nielaisi melkein kaikki kirjailijat mukaansa? Mutta siis. Kiva, että kirjoitit jotain muuta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s