alaston kirjailija!

kirjailijoiden puhetta ja ajatuksia

Hömppä haltuun!

Jätä kommentti

Onko ”hömppä” positiivinen vai negatiivinen sana?
Mietitäänpä. Hömppä mielletään naiselliseksi jutuksi, joten mahtaako hömppään usein liitetty joutavanpäiväisyyden tuoksahdus olla lähtöisin siitä perinteikkäästä ajatuksesta, että oikeastaan melkeinpä kaikki naisten puuhat ovat toisarvoisia ja joutavia?
Naisille suunnattu viihdekirjallisuus sisältää usein ihmissuhteita ja niiden ongelmallisuutta, omien tunteiden käsittelyä sekä elämäntapahtumia, jotka koskettavat meistä useimpia – rakastuminen, rakastetun menettäminen, parisuhde, suhteet omiin lapsiin ja/tai vanhempiin, kaikkea sitä riemun ja kipinöivän kitkan vuoristorataa mitä ihmissuhteet elämäämme tuovat. Millä mittapuulla tällaiset asiat olisivat joutavaa, vähäpätöistä, kevyttä? Siksi, etteivät ne ole vain harvojen käsitettävissä, vaan suurin osa ihmisistä pystyy samaistumaan niihin?

Vai tuleeko hömppä-leima aiheen käsittelytavasta? Tottahan olen itsekin lukenut höyhenenkeveitä chikkareita, joissa pääosassa ovat merkkilaukut ja -kengät, ihmishahmot paperista leikattuja ja kaikki ongelmat ratkeavat muutaman perinteisen väärinkäsityksen kautta hassunhelposti parhain päin. Mutta olen lukenut myös ”hömpäksi” luokiteltuja romaaneja, joissa on monisävyisiä tunteita, koskettavia henkilöitä joiden toimille annetaan uskottavat motiivit, yksilöä suurempi kehyskertomus sekä taitavasti kirjoitettu kokonaisuus.

Kenties hömppyys riippuu kirjoittajasta? Luemmeko kirjoja erilaisista lähtökuopista, kun tiedämme kirjailijan sukupuolen? Tämä on toistuva ikuisuusaihe, joten en lähde perusteellisemmin sitä enää ruotimaan, mutta tämäkin kysymys kyllä liittyy hömpän pohdintaan. Olen nähnyt kirjallisuuskeskusteluissa esimerkiksi Jane Austenin ja Margaret Mitchellin teoksia nimitettävän ”hömpäksi”, kun taas F. Scott Fitzgeraldin Kultahattu mainitaan lähes poikkeuksetta ”klassikoksi” (hauska poikkeus löytyi Hömpän helmet -blogista otsikolla Miehen kirjoittamaa hömppää).

Hömppä on tietenkin loppuviimein kokijan määriteltävissä, joten utelin ihmisiltä, mitä heille tulee sanasta mieleen:

* Hömppäviihde, eli romanttiset komediat tai muu sisällötön, mutta viihdyttävä materiaali.
* Typerät saippuasarjat, esim. Kauniit ja rohkeat. Huonot, romanttiset leffat.
* Rentous.
* …lähtökohtaisesti hömppä on negatiivinen termi ja viittaa vähemmän arvostettuun viihteeseen, mutta sitä voi käyttää myös positiivisena, mikäli tekee tietoisesti hömppää ja tarkoituskin on viihdyttää.
* Aivot narikkaan, voi olla tv-sarja, leffa tai kirja. Ei tarvi ajatella mitään, ei sen kummempaa sisältöä
* Muzak Siis musiikki, jota kuunnellessa ei liikahda mikään; ei tunne,ei ajatus, ei edes jalka vipata.
* 1. Ihmisestä: vähän hölmö ja mahdollisesti hajamielinenkin touhottaja.
2. Uskomuksista: pseudotieteellistä hölynpölyä.
3. Viihteestä: pinnallista mutta huvittavaa.
* Höhlä tms. Usein käytän sisarusten lapsista hömppä-nimitystä.
* Pinnallista, harmitonta viihdettä esim. hömppäromaanit, hömppäohjelmat tms.
* …jos kyse on kirjasta tai elokuvasta niin aivot narikkaan eli viihdettä, jota ei tarvitse hirveästi analysoida tai pohtia

Rentous kuulostaa positiiviselta, viihdyttävyyttä taas voi käyttää sekä kehuvana että väheksyvänä määreenä. Mutta muut: sisällötöntä, typerää, aivot narikkaan, pinnallista, huonoa!

Kauan sitten, herkkänahkaisena nuorena, otin vakavana moitteena kun fantasiasarjaani nimitettiin hömpäksi, mutta vuosien varrella suhtautumiseni on muuttunut – olen tunnustanut sekä lukevani että kirjoittavani hömppää, ja olen itsekin jo melko avoimesti juuri niin hömppä kuin olen 🙂 Tämä hömppäsopeutuma on hyväksi, etenkin nyt kun tuore romaanini on parillakin taholla ehditty nimetä hömpäksi, joten osaan ottaa sen positiivisesti.
Mielestäni hömpän tavoite on ilahduttaa, keventää mieltä ja jättää jälkeensä toiveikas olo (vaikka siihen kuljettaisiin vaikeuksien kautta). Hömppä on kevyttä; enkä nyt tarkoita tarinan sisältöä vaan vastaanotettavuutta, siis vastakohta raskassoutuiselle kerronnalle jota lukee [tai katsoo] ponnistellen käsittääkseen mistä ylipäätään on kyse. Hömppä voi kertoa vaikeistakin asioista helposti lähestyttävällä tavalla, silti koskettavasti ja vähättelemättä.

Jos jonkin asian äärellä ihminen tuntee sielunsa kevenevän, onko se todella joutavanpäiväistä? Jos hymy nousee huulille ja arkihuolet väistyvät, eikö se ole toisinaan suorastaan tarpeellinen henkireikä? Hömpällä on myös syvällisempi opetus: Kaikkea ei aina tarvitse ottaa niin vakavasti; ei edes itseään. Ja se on jokaisen hyvä muistaa, edes silloin tällöin 🙂

vappuhattu

Mainokset

Kirjoittaja: anuh

Kirjailija, toimittaja

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s