alaston kirjailija!

kirjailijoiden puhetta ja ajatuksia


Jätä kommentti

Sisäinen persuni, eli paneelikeskustelun jälkirönsyilyä

Osallistuin lauantaina 12.7. Finncon-tapahtumassa paneelikeskusteluun, jonka aiheena oli nuortenfantasia Suomessa. Muut keskustelijat olivat kirjastoalan ihmisiä: Sini Neuvonen sekä kirjavinkkarit Reetta Saine, Matti Karjalainen ja Markku Kesti. Paneelissa puhuttiin toki otsikon mukaisesti lähinnä nuorille suunnatusta fantasiakirjallisuudesta, mutta samoja asioita voisi pitkälti soveltaa nuortenkirjallisuuteen yleisesti.

Väistämättä esille nousi myös suomen kieli ja kuinka lukuharrastus sitä edistää. Olen henkilökohtaisesti sillä kannalla, että jokaisen ei ole pakko lukea, ihminen ei ole oletusarvoisesti typerys jos hän ei lue [kaunokirjallisuutta], ja mielestäni kaikki ei vain yksinkertaisesti sovi kaikille – ei edes lukeminen.
Näistä näkemyksistä huolimatta olen myös sitä mieltä (ja käsittääkseni myös erilaiset tutkimukset ja asiantuntijoiden havainnot vahvistavat asian, en nyt kuitenkaan hitaalla mokkulalla ryhdy google-savottaan), että kirjojen tai ylipäätään pitempien, keskittymistä vaativien tekstien lukeminen on monin tavoin hyödyksi paitsi ihmisen kielellisille taidoille, myös ajattelukyvylle noin yleensä. Vähintäänkin ajatuksensa pystyy välittämään toisille paremmin, kun on jonkinlaista käsitystä kuinka muotoilla ne sanoiksi ja sitä kautta johdonmukaiseksi viestiksi.

Internetin porinassa kielellisestä ilmaisusta huomauttelevat saavat herkästi ”Mitä välii!?!1! X-D ” -kommentteja. Netissä kevyesti rupatellessa on mielestäni ihan ookoo käyttää puhekieltä ja nettilyhenteitä, teen itsekin niin, ja saatan loikkia pitkän, perusteellisen, kirjakielisen kommentin vain silmäillen ylitse, sellaisen lukeminen näytöltä voi tuntua raskaalta, jos keskustelun aihe ei sinänsä kauheasti järisytä.
Mutta ”mitä välii?” -ihmiset sivuuttavat sen, että sitten kun aihe on tärkeä, ei enää olekaan toissijaista kuinka siitä keskustelee. Kielellisen ilmaisun ymmärrys ja hyvä hallinta ei ole pelkästään romaanien lukemista varten, vaan se on keskeinen osa ihmisten välisessä kanssakäymisessä. Jos haluaa tulla kuulluksi ja ymmärretyksi, on tärkeää osata muotoilla oma viestinsä mahdollisimman hyvin, ja pyrkimys vastapuolen näkemysten ymmärtämiseen (jonka halukin toki kiihkeimmissä väännöissä joskus loistaa poissaolollaan) riippuu kyvystä lukea hänen viestinsä niin kuin hän sen tarkoittaa.

Hyvää kieltä ei siis ole pakko käyttää jos ei halua, mutta on hyvä että se on tarpeen tullen käytössä. ”Mitä välii?” -ihminenkin voi joskus haluta tulla ymmärretyksi, eikä kirjoitetun viestinnän merkitys yksittäiselle ihmiselle ole internetin aikakaudella vähäisempi, vaan päinvastoin entistä suurempi, kun keskustelut käydään pääosin tekstin varassa. Ja vaikka siirryttäisiin vähitellen esimerkiksi videokommentointiin, kieli ei ole pelkkää tekstiä, sitä myös puhutaan.

Kieli liittyy myös kulttuuriin. Matti Karjalainen (muistaakseni, pahoittelut jos se olikin joku toinen) vitsaili paneelissa jotakin persumaisesta lausunnostaan nostaessaan esiin kirjallisuuden ja kielen merkityksen suomalaiselle kulttuurille. Itsekään en kuulu niihin, joille suomalaisuus on jotakin ylitse muiden säilyttämisen arvoista pelkästään siksi, että se on suomalaista. Kuitenkin, laajemmassa mittakaavassa erilaiset kielet, ihmisryhmittäin vaihtelevat viestinnän sekä taiteellisen ilmaisun tavat kuvastavat mielestäni kauniisti ihmisyyden monia muotoja. Yksi ei ole arvokkaampi kuin toinen, mutta niiden muodostama moninainen kirjo tuntuu jollain tapaa hienolta ja merkitykselliseltä.

Lisäksi on vielä sellainen subjektiivinen sydämen asia, että rakastan suomen kieltä. Vaikka monessa muussa asiassa olen aika lailla halitulijallaa-ihminen, kieli on minulle vakava paikka. Tuntuu hirvittävältä, jos ns. oikean, ammattimaiseksi mieltämäni kustantajan julkaisema kirja on täynnä kirjoitus- ja kielioppivirheitä, ehkä kaupan päälle vielä tyylillisesti kömpelö. Tällaista näkee jo toisinaan etenkin nuorille suunnatuissa käännössarjoissa, joita pitää saada kaupan hyllylle pikavauhdilla ja mielellään mahdollisimman halvalla. Silloin joko ammattikääntäjä ei ehdi kuin huitaista tekstin kerralla läpi, tai kenties lähdetään tv-puolella kaikesta päätellen jo käytössä olevalle ”Meidän 14-vuotias Pirjo on tosi hyvä englannissa, sehän voisi kääntää tämän taskurahalla!” -linjalle. Jos painetussakin kirjassa kielellinen taso on sivuseikka, voi olla hankalaa perustella lapselle ja nuorelle, miksi kielen hyvä hallinta on tärkeää.

Mainokset