alaston kirjailija!

kirjailijoiden puhetta ja ajatuksia

Vaaleanpunainen meri myrskyää

2 kommenttia

Kolmas kaunokirjallinen teokseni Vaaleanpunainen meri ilmestyy tänään WSOY:ltä. Se on kokoelma novelleja toden ja kuvitellun rajalta, kertomuksia isistä ja heidän lapsistaan, läheisyyden kaipuusta ja äärimmäisestä rakkaudesta hajoavassa maailmassa.

Työnnä vene vesille, souda kauemmas selälle, löydä maailmat.

Marisha Rasi-Koskinen.

***

Tiedäthän sinä että järvi on elävä, Salla sanoo Lennille, elävä kuin eläin. Kun järvi hengittää sisään, se imee kaiken veden kaivoihin, niitä on järven pohjassa tusina tusinaa. Uloshengityksellä se työntää rannalle risuja, loputtomasti lahopuuta ja mustuneiden hirsien paloja. Kun Lenni kysyy mitä puuta se on, Salla vastaa että talopuuta, vanhojen talojen seinää ja kattoparruja. Kun Lenni kysyy miksi talopuu on nokista ja mustaa, Salla sanoo, ettei tiedä vaikka tietää. Ei halua ajatella nokea ja tahallaan sytytettyjen tulipalojen savua.

*** DSC_0544 (2) (800x533)

Elsa. Kun me olimme nuoria, sinä kuljit aina ensin. Minä katsoin sinua. Katsoin kun tanssit. Et sinä minua huomannut, olin vasta poika, vain yksi poika tanssilavan reunalla, poikien kuhisevassa ryhmässä. En uskaltanut hakea ketään, en edes katsoa silmiin. Ja sitten yhtäkkiä näit minut. Sinä näit minut ja kun se tapahtui, olit pelkkää tulta ja valoa ja niin tulta ja valoa sinä olit, että olin vähällä lähteä karkuun. Ajattele Elsa, minä olin vähällä lähteä karkuun. Eikä mitään olisi silloin ollut.

***

Keskellä sänkyä on kohouma, niin pieni, että katonrajasta sen hädin tuskin näkee. Se on valkoinen vuori valkoisessa laaksossa, maisema vanhasta maailmasta. Peitto on sileä kuin ruumiin ylle silitetty. Mutta ei se ole ruumis. Se on keho. Keho niin kuin keho on keho, kun veri virtaa suonissa ja kuljettaa happea ja ravinteita sormenpäihin ja varpaidenkärkiin ikään kuin niitä yhä tarvittaisiin siellä. Ikään kuin tämä keho voisi koska tahansa nousta pystyyn, avata silmät, pyyhkäistä niitä, heittää lapsenjalkansa sängynlaidan yli ja juosta ulos. Peitteen päällä on käsi, liikkumaton ja valkoinen. Kasvoja ei näy, ne ovat melkein kokonaan maskin alla. Vain sinisuoniset luomet näkyvät ja päälaki. Tukka on alkanut jo kasvaa takaisin leikkaushaavan ympärille. Jos ihoa koskettaisi, tuntisi sormenpäissään ohuen sängen. Jos katsoo tarkkaan, voi nähdä peiton nousevan ja laskevan, pienten keuhkojen järisyttävän valkoista maailmaa kuin pehmeänä hehkuva punainen ydin jäisen maankuoren sisällä.

***

WP_20140405_066 Hän on kantanut ullakolle hiekkaa ja suuria kiviä. Maalannut kattoon sinisiä pilviä ja auringolle hymynaaman, niin kuin lapset ennen maalasivat. Yhdessä lapsen kanssa hän on leikannut kukkia vanhojen kuvalehtien sivuista, ripustanut seinälle pitkiä, vihreitä kangassuikaleita. Lapsen ei voi antaa hengittää ulkoilmaa eikä se ole hänellekään hyväksi. Ullakko on heidän pihamaansa. Seinät ovat metsä. Katto on taivas.

***

Vaaleanpunamekkoiset enkelit tanssivat salissa Panteraa. Rumpujen rytmi hakkaa. Vaaleanpunainen tylli lainehtii. Lasin takana. Valon sisällä. Minä olen lasin pimeällä puolella. Minä ja Pantera. Musiikki on vain minun korvissani. Tulen ikkunaan joka maanantai. Seison pimeässä, jotta et näkisi minua. On siellä muitakin. Äitejä. Ja isiä. Hajamielisiä hymyjä. Vilkaisuja kelloon. Kännykän naputtelua. Tyhjää puhetta. Voisin lyödä niitä, niiden välinpitämättömiä naamoja. Kuinka ne voivat näyttää tuollaisilta, vaikka niillä on kaikki? Ja kaiken voi menettää milloin vain.

***

DSC_0315 (800x536)Kotona kaikki jatkuu ennallaan. Vesi valuu, äiti laulaa, vauva itkee ja Tommi nukkuu. Vain Joona puuttuu, hän ei ole siellä enää, hän on pikakelannut rappukäytävään. Hän loikkii portaat alas kaksi kerrallaan ja ala-aulasta pihalle, varmuuden vuoksi takaoven kautta. Varjo on pitkä ja kapea, kun se vilahtaa talojen välisessä solassa. Joona pysähtyy vasta kun ei varmasti ole enää näkyvissä viidennen kerroksen ikkunoista, ei edes 27x-optisella zoomilla.

***

MIES: Eivät ne pistä sinua.
POIKA: …
MIES: Dani, kuuletko sinä.
POIKA: Kuulen.
MIES: Ne eivät pistä jos olet rauhallinen.
POIKA: Ja jos en ole?
MIES: Ne pistävät.
POIKA: Ja mistä ne tietävät etten ole rauhallinen.
MIES: Ne haistavat sen, kuulevat pelkosi. Muistatko mitä kerroin sinulle mehiläissavusta. Mehiläisille hajut ovat puhetta.
POIKA: Olen aivan rauhallinen. Olen aivan rauhallinen. Olen aivan…
MIES: Oletko valmiina?
POIKA: (epävarmasti) Olen.
(Hetkeä myöhemmin)
ÄÄNI YLEISÖSTÄ: Mitä siellä tapahtuu?
MIES: Kaikki kunnossa (ja hiljaa) Dani. Pikku ongelma.
POIKA: Niin?
MIES: Hyttyshattuni sisällä on mehiläinen.
POIKA: Isä, ne eivät pistä jos olet aivan rauhallinen.

***

Ps. Kuvat sivulla ovat omiani.

Advertisements

2 thoughts on “Vaaleanpunainen meri myrskyää

  1. Onnittelut uutukaiselle! 🙂

  2. Kiitos Anu!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s