alaston kirjailija!

kirjailijoiden puhetta ja ajatuksia

Ideoiden parasta ennen -päiväys

4 kommenttia

Miina_Supinen_1358_NataliaBAer_KEKSIMonet kirjailijat suunnittelevat teoksensa etukäteen. He ajattelevat ensin teemaa ja aihetta, sitten he miettivät henkilöitä, juonta ja miljöötä ja suunnittelevat ehkä jopa luvut ja kohtaukset, kirjoittavat kaiken ylös  vihkoon, tiedostoon tai seinälle lappusiin. Ja vasta sitten alkaa varsinainen kirjoitus, joka noudattaa enemmän tai vähemmän näitä speksejä. Tällaista tapaa opetetaan myös kursseilla ja kirjoitusoppaissa ja se vaikuttaakin järkevältä.

Olen yrittänyt monta kertaa suunnitella novelleja ja romaaneja etukäteen, mutta se ei onnistu koskaan. Ideani  syntyvät sillä hetkellä kun kirjoitan ne. Henkilöt paljastavat luonteensa ja aikomuksensa vasta kun sormet ovat näppiksellä ja maisema laajenee sitä mukaa kun kirjoitan siitä. Välillä keskeytän kirjoittamisen päiväksi tai pariksi taustatiedon hankkimiseen ja kirjoituspäivien iltoina ajattelen sumuisesti seuraavan päivän kirjoitusetappia. Kirjan teema ja keskeinen idis paljastuvat yleensä suunnilleen ensimmäisen version kirjoittamisen puolessavälissä.

Ideani kuolevat usein sillä hetkellä kun kirjoitan ne ylös. Sen takia niitä voi käyttää vain kerra.  Jos teen synopsiksen, niin siinä se juttu sitten onkin – en löydä enää itsestäni sitä ihmistä, jota kiinnostaisi kirjoittaa sama asia uudestaan pidemmin.  Jos yritän kirjoittaa väkisin liian selvien sunnitelmien mukaan, tekstistä tulee elotonta. Keskeneräisistä teksteistä puhuminenkin on vaarallista. Olen joskus tehnyt sitä ja elvytysyritykset ovat olleet todella hankalia.

Ideat kuolevat myös usein omia aikojaan jos niitä ei pääse ajoissa kirjoittamaan tarinaan. Aloitin viime keväänä romaania, mutta kesäloman jälkeen minua kiinnostivatkin ihan muut teemat ja ideat. Nyt romaani on ottanut ihan uuden suunnan. Yritän kirjoittaa ensimmäistä versiota nopeasti, etteivät ajatukset ehdi eltaantua.

Minulla oli myös tarkoitus tappaa monta kärpästä yhdellä iskulla ja ja kirjoittaa samoista tyypeistä ja heidän kohtalostaan kuunnelma, romaani ja näytelmä. Mutta eihän siitä mitään tule. Olen kirjoittanut kuunnelman ensin, ja söisin mielummin matoja kuin kävisin läpi samat asiat romaanimuodossa.

Tällaisen kirjoitustavan haittapuoli on se, että ensimmäiset versiot ovat pelkkää sotkua ja editointi on suuri urakka. Mutta ainakaan ei ole tylsää.

 

Mainokset

4 thoughts on “Ideoiden parasta ennen -päiväys

  1. Olen kuullut muidenkin ihmisten sanovan noin. Minun taas on pakko suunnitella kaikki mitä kirjoitan. Joskus voin aloittaa novellin ilman tarkkaa suunnitelmaa, mutta romaani pitää suunnitella huolella. Kyllä, suunnittelen jokaisen kohtauksen sisällön (yleensä tosin hyvin ylimalkaisesti), vaikka ainahan se kirjoitusvaiheessa muuttuu jonkin verran ja editointivaiheessa paljon lisää. .

    Olen myös kirjoittanut novellista romaanin ja (eri) romaanista näytelmän. Seuraavaksi olisi tarkoitus kirjoittaa samasta ideasta romaani, näytelmä ja leffakäsis, en ole aivan varma missä järjestyksessä. Se idea alkoi keskeneräiseksi jääneellä novellilla. On hauskaa, kun asiat voivatkin tapahtua eri lailla, näytelmä loppuukin vähän eri lailla kuin romaani. Nyt olen kirjoittamassa novellia, joka on tavallaan prequel ensi keväänä ilmestyvään romaaniin. Siinäkin voi rikkoa rajoja: novellin maailma on maaginen, romaanin ei.

    Kieltämättä tuntuisi tylsältä kirjoittaa sama idea vaikkapa romaanina ja näytelmänä niin, että niissä olisi aivan tismalleen sama tarina. Mutta ei se käytännössä ole edes mahdollista, huomioiden näiden tekstilajienn erot.

  2. Tiedän, että monet kirjoittavat tuolla ”minne nenä näyttää” -menetelmällä, mutta en tajua sitä alkuunkaan. Mistä tietää, mihin tarinan pitää mennä? Mikä on tarinan moraali? Miten kaikki henkilöt vaikuttavat asioihin? Mikä toimii ja mikä ei?

    Montako versiota kirjasta teet tuolla tavalla? Itse olen tottunut tekemään pelkästä treatmentista useita eri versioita, joiden aikana tarina kirkastuu.

    Oman suunnitteluvetoisen kirjoittamisena vahva puoli on tietysti juonen sommittelussa. Mitkä ovat tuollaisen tekemisen vahvuudet? Varmasti niitä on, koska tiedän paljon hyviä kirjoja syntyneen niinkin.

    • Vastaan nyt omasta puolestani, vaikka kirjoittamistapani eroaa Miinasta jonkin verran. Laitan kyllä etukäteen muistiin ideoita, ajatuksia, henkilöhahmoja ja heidän ominaisuuksiaan, mahdollisia juonenkäänteitä, jopa mahdollisen loppuratkaisun ym.jne. Aiheesta riippuen kerään myös enemmän tai vähemmän taustamateriaalia, mutta niistä en juurikaan tee muistiinpanoja, lueskelen vain ja luotan siihen, että sitten kirjoittaessa oleelliset jutut suodattuu esiin.

      Etukäteishahmotelmia siis teen, joskus paljonkin, mutta sitten kun on aika kirjoittaa, en noudata niitä. Syy: se ei vain minun kohdallani toimi. Pari kertaa olen tehnyt hyvinkin pikkutarkat suunnittelmat, ajatuskarttaa ja character sheetiä ja ties mitä kirjoitusoppaiden suosittamia valmisteluja, mutta niitä seuratessa luovuuteni hyytyy, teksti joko jämähtää kokonaan seisoksiin tai on hengetöntä kökköä vailla makua, hajua tai särmää.

      Vasta sitten, kun annan ns. tarinan viedä (kuulostaapa tekotaiteelliselta, mutta siltä se oikeasti tuntuu 🙂 ), hahmot alkaa heräillä henkiin ja juonikin kehräytyy lähes itsestään. Hämmästyttävää kyllä, tällä tavoin syntyy usein melko valmis paketti jo ensimmäisestä versiosta lähtien – toki se vaatii 3, 4, 5 editointikierrosta, mutta ne ovat enemmän yksityiskohtien viilausta, hahmojen syventämistä ja ”kakun koristelua”. Vain harvoin olen joutunut tekemään suuria muutoksia tarinan kokonaisuuteen ensimmäisen version jälkeen.

      Vahvuudet? Tämä tuntuu itselleni parhaalta tavalta, se riittää 🙂 Jos pikkutarkka suunnittelu toimisi paremmin, käyttäisin tietenkin sitä – lopulta ainoa millä on merkitystä on se, että saan tarinan kirjoitettua.

  3. En tee kuin yhden version minne nenä näyttää -tavalla. Sitten editoin, ja siinä se juttu vasta saa todellisen muotonsa. Ensimmäinen versio on vähän niin kuin villiintynyt puutarha, jota pitää leikellä ja muotoilla. Kansiin menevät tarinat tarvitsevat joskus jopa kuusi tai seitsemänkin uudelleenkirjoituskertaa, jokut kevyemmällä kynällä tehdyt tilaustyötarinat yhden tai kaksi edittikierrosta. Ensimmäiset versiot ovat usein yllättävänkin koherentteja, ja joskus osa tekstistä on melkein sellaisenaan käyttistä pienen kielenhuoltokierroksen jälkeen. Arvelen, että se johtuu siitä, että joku klassinen juonirakenne on tarinoiden parissa elävän ihmisen takaraivossa jo valmiiksi ja se tulee tekstiin melkein itsestään. Pidän tietysti jotain ohjaksia siinä ensimmmäistä versiota kirjoittaessanikin, en esimerksi päästä tarinaan liikaa henkilöitä ja paikkoja. Tavallaan se prosessi on vähän niin kuin unennäköä, välillä on sellaisessa selkounen tilassa ja välillä taas jossain syvemmässä alitajunnan virrasssa. Ennen pitkää loppuratkaisu ja jotkut merkittävät käänteet alkavat jo vähän häämöttää mielessä, ja sitten sitä vain ”uneksii” sitä kohti. Esimerkiksi nyt mä voisin kirjoittaa tekeillä olevasta kirjasta parin lauseen tiivistelmän (mutta en tee sitä, koska sitten se homma olisi naulattu kiinni ja kuolisi käsiin.) Mutta kyllähän nämä työskentelytavatkin muuttuvat, että katsotaan nyt mitä tästä taas syntyy. Ainahan mä pelkään että se eka versio on sitten joku kerta vain All work no fun -tyyppistä…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s