alaston kirjailija!

kirjailijoiden puhetta ja ajatuksia


2 kommenttia

Muotoa muuttavat tekstit

Marian ilmestykset -näytelmästäViime vuosina olen tehnyt kirjoittaessa paljon jotain, joka aiemmin oli minulle lähestulkoon vierasta: olen siirtänyt tarinoita uusiin muotoihin, lähinnä romaaneja näytelmiksi ja novelleja romaaneiksi. Joskus vuosia sitten olen kyllä muokannut tavallisesta novellista kuusisanaisen(!) tarinan.

Kun kirjoittaa omia tekstejään uusiksi, se tuntuu vähän siltä kuin loihtisi fanficiä omista tuotoksistaan. Tarinat, henkilöt ja varsinkin loput voivat muuttua eri medioiden välillä. Muokatessani romaaneistani näytelmiä kummassakin aivan loppu on pantu uuteen uskoon ja yhden henkilön ammatti on vaihtunut. Päähenkilö voi kirjassa tykätä yhdestä asiasta ja näytelmässä tehdä sitä, vaikka ei tykkääkään. Novellin siskosta tulee romaanin ex-tyttöystävä.

Ensimmäinen näytelmäni, maaliskuussa ensi-iltansa saanut Marian ilmestykset (kuvassa) perustui esikoisromaaniini Marian ilmestyskirja. Siinä muodosti haasteensa myös se, että vaikka romaani ei kovin pitkä olekaan, se sijoittui yli kymmenen vuoden ajanjaksolle, kahdelle aikatasolle ja siinä oli noin 60 eri kohtausta. Kolmesta lukemastani näytelmänkirjoitusoppaasta yksikään ei käsittele romaanin tai novellin siirtämistä lavalle.

Päädyin yhteen, kronologiseen aikatasoon. Sitten piti miettiä, mitä kaikkea jätän pois. Paljon jäikin. Näytelmän ensimmäinen versio oli silti peräti 114 liuskaa, mutta sain sitä onneksi lyhennettyä selvästi.

Nyt kirjoitan näytelmää, joka pohjautuu toiseen romaaniini Makuuhaavoja. Siinäkin on sama pulma: mitä jätän pois. Tätä en ole täysin saanut ratkottua, vaikka aloin suunnitella näytelmää yli vuosi sitten ja kirjoittaa keväällä. Päähenkilö on vuoteenoma ja suurin osa tapahtumista sijoittuu joko hänen menneisyyteensä tai mielikuvitukseensa.

Suurin osa kaikista romaanin jutuista on ainakin toistaiseksi jäänyt pois, mukaan lukien kaksi aivan tärkeimmistä: päähenkilön stand up -komiikkaharrastus sekä hänen Ikea-”fanituksensa”.

Yhdessä vaiheessa editointia huomasin, että päähenkilön toisella puolella maata asuvalla äidillä, jonka kanssa hän juttelee enemmän tai vähemmän mielikuvituksessaan, oli enää yksi repliikki jäljellä. Sinne meni sitten äitikin, vaikka hän edelleen tärkeää roolia näytteleekin (no pun intended).

Edellinen ja tämänhetkinen romaanikäsikirjoitukseni perustuvat novelleihini. Toinen ei tosin koskaan valmistunut, kun päätinkin tehdä siitä romaanin. Jos jotain viime kerrasta opin niin sen, että yritä unohtaa koko alkuperäinen novelli. Samoin näytelmien kanssa on vaarassa jäädä jumiin alkutekstiin.

Tästä tämänhetkisestä romaanista oli tarkoitus kirjoittaa ensin näytelmä, mutta en ehtinyt. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä, miten se toimisi niin päin. Eniten huolestutti, jäisikö tarinalle tilaa laajeta kompleksimmaksi romaania varten.

Kun kirjoitan näytelmää tai elokuvakäsistä, hahmoni puhuvat aina heti alkuunkin paljon elävämmin kuin romaanissa – vaikka se perustuisi romaaniini. Romaanissa taas koen helpommaksi luoda hahmoille taustaa, että heillä on myös tämänhetkisten tapahtumien ulkopuolella historiaa ja asioita, jotka tekevät kaikesta elävämpää.

Tarkoitus olisi vielä laajentaa eräs raapale eli sadan sanan novelli pidemmäksi novelliksi sekä tehdä tästä työn alla olevasta romaanista näytelmän lisäksi myös leffakäsis. Erästä ikivanhaa romaanikäsistäni olen yrittänyt typistää proosarunoksi.

En yhtään ihmettelisi, vaikka joskus vielä vääntäisin raapaleesta romaanin. Se olisi varmaan helpompaa kuin täysimittaisen novellin pohjalta kirjoittaminen.

Mainokset