alaston kirjailija!

kirjailijoiden puhetta ja ajatuksia

Kirjoituskilpailuja tulee tukea

5 kommenttia

Luulin Tamperetta kulttuurikaupungiksi. Siellä on kirjallisia tapahtumia ja ennen kaikkea kaksi tärkeää kirjoituskilpailua, Suomen tärkein tieteis- ja fantasiakirjoittajien kirjoituskilpailu eli Portin kirjoituskilpailu ja Pirkanmaan kirjoituskilpailu, joka nostaa valtakunnalliseen huomioon uusia prosaisteja ja runoilijoita.

Minun kirjoitushistoriaani tuntevat tietävät, että olen voittanut Portin kilpailun kahdesti ja sijoittunut useita kertoja myös muille palkintosijoille. Portti on ollut minun kirjoittamiseni korkeakoulu. Aloitin määrätietoisen kirjoittamisen siksi, että halusin tehdä parempia tekstejä kuin Portissa julkaistut novellit olivat.

Minusta ei ehkä olisi tullut kirjailijaa ilman Porttia. Moni muu suomalainen kirjailija on käynyt ottamassa Portista vauhtia uralleen ja kirjoittamiselleen. Pirkanmaan kilpailussa taas olen ilolla seurannut tuttujen kirjoittajakollegojen menestystä ja kapuamista kohti ammattilaisuutta.

Kirjoituskilpailuilla on merkittävää vaikuttavuutta. Ne kannustavat kirjoittajia määrätietoiseen työhön, ja kuten tiedämme, kirjoittaminen on terapeuttista. Itse tekeminen tuo jo hyvinvointia.

Nyt sitten huonoja uutisia: Tampereen kaupunki ei aio enää rahoittaa kumpaakaan (Ylen uutinen) (M.G. Soikkelin blogi). Kyse on yhteensä korkeintaan 25 000 eurosta (jos siitäkään, sillä Pirkanmaan kisaan saatetaan laskea myös tilavuokrat mukaan, ja nehän ovat momentilta toiselle siirrettäviä pelimerkkejä).

Lieneekö vikana se, että hyvinvointi jakautuu nyt valtakunnallisestikin, kun toiseen kisaan saa kuka tahansa osallistua, ja toisen alueellisuudestaan huolimatta kantaa tärkeän alkusysäyksen kansansvälisestikin tunnetuille suomalaisille kirjailijoille? Kehitys ja kilpailukyky eivät ole synonyymejä hyvinvoinnille ja menestyksellä, saati onnelle.

Tampereella tulee edelleen olemaan hienoja, kulttuurimyönteisiä ihmisiä ja taiteentekijöitä, kulttuuri ei ole rakenteita vaan ihmisiä. Mutta itse kaupungin virkamiesten kilpeen tuli likaisia tahroja. On lyhytnäköistä säästää pienistä yksittäisistä kohteiteista – kulttuurin ja taiteentekijöiden olojen supistaminen ja alasajo on aikamme ilmiö, ja kovin lyhytnäköistä. Kulttuuri luo hyvinvointia, ja on loppujen lopuksi aika edukas sijoituskohde.

Kun seuraavan kerran juna tuo Tampereelle, voi olla, että katselen uutta mustaa hotellia (ja hotelli Victorian tilalle tulevaa seuraavaa hotellia) ja ajattelen erästä Mordorin mustaa tornia… Toivon tietenkin, että päätöksen pyörretään ja kilpailujen tukeminen jatkuu.

Mainokset

Kirjoittaja: Anne

Kirjailija ja kustannustoimittaja. Tuoreimmat teokset Ilottomien ihmisten kylä (WSOY 2014), Viivamaalari (Atena Kustannus 2013) ja Konejumalat (WSOY 2013, yhdessä Eija Lappalaisen kanssa)

5 thoughts on “Kirjoituskilpailuja tulee tukea

  1. Kirjasto on ilmoittanut säästävänsä 10.000 euroa Pirkanmaan kirjoituskilpailun lopettamisella. Se on myös kertonut, ettei kilpailu kuulu kirjaston ydintoimintoihin ja että kilpailuun kuuluu ”kuukausia” kirjastolaisten työaikaa. Sittemmin on kaupungin taholta kerrottu, että kilpailua ei lopeteta vaan sille etsitään vuodeksi 2016 uusi järjestäjä. On tietysti hyvä uutinen, että 2015 kilpailu jatkuu entiseen tapaan ja ettei sitä lopeteta. Pelkona on, että kilpailu kipataan jonkin yhteisön niskaan, esim. paikallinen kirjailijayhdistys Pirkkalaiskirjailijat, ilman vastaavaa rahoitusta. Kari Aronpuro älähti asiasta Aamulehdessä, yritän etsiä jutun linkin. Siinä oli varteenotettavia näkökulmia.

  2. Suuri huoli muutoksissa on tosiaan, että järjestäjäksi saadaan varmasti taho, joka pystyy organiseeraamaan asiantuntevan raadin ja maksamaan asianmukaiset korvaukset. Ilman rahoitusta se ei onnistu.

  3. Aioin linkata tänne saman uutisen, mutta sinäpä olit tehnyt sen jo. Erinomainen uutinen. Kansalaisaktiivisuudella on merkitystä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s