Jukka L
Eräs ystäväni totesi, että miettii vähän väliä ammatin vaihtoa.
Vastasin: ”Niin minäkin.”
Hän: ”Älä yritä kusettaa. Ei tuo kirjailijana oleminen ole sinun ammattisi.”
Hän oli oikeassa. Kirjoittaminen on työni muttei ammattini. Olen ennemminkin ammattimaista jälkeä tekevä amatööri. Sana juontaa latinan verbistä amare, rakastaa. Teen työtäni rakkaudesta, en rahasta, ja tekisin jotakin vastaavanlaista luovaa työtä, vaikkei siitä maksettaisi ollenkaan.
Se, että töitäni julkaistaan ja luetaan, ja se että joku katsoo ne niin arvokkaiksi, että minulle kannattaa maksaa tekemisistäni, antaa kirjoittamiselleni kuitenkin jonkinlaisen oikeutuksen. Minun halutaan kirjoittavan, joten saan tehdä sitä, mitä haluan. Saan käyttää kirjoittamiseen aikaa, saan hioa välineitäni ja ajatteluani yhä täydellisemmiksi. Aika ajoin jotakin julkaisemalla lunastan sitten paikkani yhteiskunnassa.
Olen rakastajan asenteeseeni enemmän kuin tyytyväinen. Kun vertaan mielentilaani niiden kollegojen puheisiin ja kirjoituksiin, joiden ajattelussa korostuvat myynti ja menestys, en ole yhtään kateellinen: onnettomilta ja pettyneiltä vaikuttavat, enimmäkseen.
28.4.2015 11.09
Mutta tuletko toimeen rakastamisella? Vai teetkö jotain ”oikeaakin” työtä? Tästä varmaankin on aika lailla kysymys varsinkin yhteiskunnallisessa mielessä.
29.4.2015 11.01
Kiitos, Nina, kommentista.
Niin, no, enimmäkseen tulen. Jotain sivutöitä saatan joskus tehdä, kuten opettamista. Melko vähän kuitenkin.
Sen sijaan monet kollegani tekevät päätöikseen jotakin aivan muuta, mutta heidän asenteensa kirjailijuuteen saattaa silti olla ammattimaisempi kuin omani, eikä heidän kirjailijuutensa silti ole välttämättä yhtään merkityksettömämpää. Eli en ole täysin varma, allekirjoitanko ajatustasi aivan kokonaan.
4.3.2016 18.15
Jos on tehtaassa työssä ja saa siittä palkkaa, niin on tehdastyöläinen, vaikka sitten oli kirjatehtaassa työssä, mutta onko tehtaantyöläinen sitten ammatti, taikka koko ikänsä tyttömyyskorvausta saanut työtön, ammatti