alaston kirjailija!

kirjailijoiden puhetta ja ajatuksia


10 kommenttia

Neuvoja uuden ajan kirjailijalle

Kuva: Ismo Jokinen

Kuva: Ismo Jokinen

Palasin juuri kirjamessuilta kotiin. Itselleni osui tänä vuonna esiintymisiä kolmelle päivälle. Pääsin katsastamaan messuhulinaa sekä viikolla että viikonloppuna, aamulla ja illalla.

Messumeiningin kyllästämänä päätin koota neuvoja modernille kirjailijalle. Maailmahan on toki jo täynnä ohjeita kirjoittajille, mutta ehkäpä tämä aika kirjamessuhulinoineen, huomiotalouksineen, someineen ja median murroksineen kaipaa aivan uudenlaisia neuvoja.

Täältä siis pesee:

 

1. Valitse iso aiheesi.

Yhdellä kantavalla aiheella pärjää vaikka koko kirjailijanuran. Mediassa kirjailija muuttuu aiheensa edustajaksi – hän ei anna haastatteluja kirjoistaan, vaan niiden aiheesta. Samasta aiheesta hän kirjoittaa kolumneja ja esseitä, pitää puheita, esiintyy televisiossa.

2. Opettele journalistin ohjeet ja sananvapautta koskeva lainsäädäntö.

Kirjailija pannaan usein kirjoittamaan kolumneja ja blogauksia. Ne ovat tyyliltään usein kärkevämpiä kuin varsinaiset artikkelit – eikä esimerkiksi blogauksia välttämättä kukaan muu lue ennen julkaisua. Ota siis selvää, mitä saa kirjoittaa ja mikä on kirjoittajan vastuu.

3. Valitse kengät hyvin.

Kun esiinnyt, etualalla ovat aina kengät. Kirjamessuilla hienoimmat kengät löytyvät aina kirjailijoiden jaloista.

Jos et katso tarpeelliseksi panostaa kenkiin, voit aina yrittää erottua joukosta vaikka hassulla hatulla tai kampauksella.

4. Opettele meikkaamaan.

Jokainen kirjailija joutuu poseeraamaan kameran edessä vähintääkin kirjan liepeitä ja kustantajan nettisivuja varten. Sen lisäksi kuvia tarvitaan kolumneihin ja haastatteluihin, räpsitään palkintojenjakotilaisuuksissa, kirjastokeikoilla ja messuilla.Yleensä kirjailija joutuu meikkaamaan itse – paitsi jos hän erityisesti haluaa esiintyä naturellina kaikkien kauniiksi tuunattujen ihmisten keskellä.

Edes televisioesiintymisiä varten ei aina meikata talon puolesta: jos kuvaus tapahtuu muualla kuin studiossa, haastateltava joutuu yleensä itse huolehtimaan ulkoasustaan.

Tämän kohdan voi hyvin ulottaa koskettamaan myös mieskirjailijoita.

5. Opettele puhumaan hauskasti.

Kirjailijat ovat erilaisten visailuohjelmien vakiokalustoa. Vähän tuntemattomammatkin kirjailijat joutuvat elämään hauskuusoletuksen kanssa. Opettele esimerkiksi pitämään noin viiden minuutin koskettava mutta hauska puhe.

6. Huolla ääntäsi ja paranna esiintymistaitoja.

Kirjailijat joutuvat esiintymään niin paljon, että on jo hieman ihme, ettei esimerkiksi Kirjailijaliitto juuri järjestä esiintymiskoulutusta. Äänenhuollon perusteet, esiintymisjännityksen kanssa eläminen tai kouluvierailun sisällön rakentaminen ovat asioita, joita jokaisen kirjailijan kannattaisi käydä läpi.

 * * *

Ohjeeni ovat toki kärjistettyjä, mutta vähintääkin totuuden siemen niissä silti piilee. Esimerkiksi kohdissa 2 ja 6 olen täysin tosissani.

Ohjeet eivät myöskään ole kettuilua yhdellekään hassuhattuiselle tai meikistään huolehtivalle kirjailijalle. Esillä oleminen on stressaavaa, eikä kauniin hameen tuoma itsevarmuus ole koskaan pahitteeksi. Itse valitsin messuille tänä vuonna kullanväriset kengät.

Ensimmäisessä ohjeessa olen kaikkein vähiten tosissani. Yhdenkään kirjailijan ei tarvitse sitoutua vain yhteen aiheeseen. Ohje sisältää kuitenkin huomion maailmasta: näkyvät kirjailijat ovat todella muuttuneet aiheensa edustajiksi. Hyvää asiassa on se, että kirjailijat pystyvät todella tuomaan keskusteluun itse tärkeäksi kokemiaan asioita.

Silloin tällöin törmää henkilöihin, joiden mielestä kirjailijoiden ei pitäisi lainkaan esiintyä julkisuudessa. Kirjailijan pitäisi heidän mielestään pelkästään kirjoittaa.

Kaikesta ulkokirjallisesta kieltäytyminen ei kuitenkaan tuo yhtään mitään lisäarvoa kirjailijalle tai kirjallisuudelle. Jos kirjailijalla on esittää teräviä huomioita maailmasta, sanokoon ne julkisuudessa. Sellainen on arvokasta. Muutenkin kirjallisuus kannattaa pitää kaikin puolin kiinnostava alueena. Kirjallisuuden onnistuminen bisneksenä on pidemmän päälle sen säilymisen ehto.

Lopuksi kannattaa muistaa, ettei julkisuutta riitä kaikille kirjailijoille. Keikkakenkiä ei pääse miettimään, jos ei ole keikkojakaan. Julkisuuden kiroista valittavan kirjailijan kannattaa miettiä niitä kollegoita, joiden kirja ei pääse lainkaan näkyviin messuilla tai lehtien sivuilla.


Jätä kommentti

Hömppä haltuun!

Onko ”hömppä” positiivinen vai negatiivinen sana?
Mietitäänpä. Hömppä mielletään naiselliseksi jutuksi, joten mahtaako hömppään usein liitetty joutavanpäiväisyyden tuoksahdus olla lähtöisin siitä perinteikkäästä ajatuksesta, että oikeastaan melkeinpä kaikki naisten puuhat ovat toisarvoisia ja joutavia?
Naisille suunnattu viihdekirjallisuus sisältää usein ihmissuhteita ja niiden ongelmallisuutta, omien tunteiden käsittelyä sekä elämäntapahtumia, jotka koskettavat meistä useimpia – rakastuminen, rakastetun menettäminen, parisuhde, suhteet omiin lapsiin ja/tai vanhempiin, kaikkea sitä riemun ja kipinöivän kitkan vuoristorataa mitä ihmissuhteet elämäämme tuovat. Millä mittapuulla tällaiset asiat olisivat joutavaa, vähäpätöistä, kevyttä? Siksi, etteivät ne ole vain harvojen käsitettävissä, vaan suurin osa ihmisistä pystyy samaistumaan niihin?

Vai tuleeko hömppä-leima aiheen käsittelytavasta? Tottahan olen itsekin lukenut höyhenenkeveitä chikkareita, joissa pääosassa ovat merkkilaukut ja -kengät, ihmishahmot paperista leikattuja ja kaikki ongelmat ratkeavat muutaman perinteisen väärinkäsityksen kautta hassunhelposti parhain päin. Mutta olen lukenut myös ”hömpäksi” luokiteltuja romaaneja, joissa on monisävyisiä tunteita, koskettavia henkilöitä joiden toimille annetaan uskottavat motiivit, yksilöä suurempi kehyskertomus sekä taitavasti kirjoitettu kokonaisuus.

Kenties hömppyys riippuu kirjoittajasta? Luemmeko kirjoja erilaisista lähtökuopista, kun tiedämme kirjailijan sukupuolen? Tämä on toistuva ikuisuusaihe, joten en lähde perusteellisemmin sitä enää ruotimaan, mutta tämäkin kysymys kyllä liittyy hömpän pohdintaan. Olen nähnyt kirjallisuuskeskusteluissa esimerkiksi Jane Austenin ja Margaret Mitchellin teoksia nimitettävän ”hömpäksi”, kun taas F. Scott Fitzgeraldin Kultahattu mainitaan lähes poikkeuksetta ”klassikoksi” (hauska poikkeus löytyi Hömpän helmet -blogista otsikolla Miehen kirjoittamaa hömppää).

Hömppä on tietenkin loppuviimein kokijan määriteltävissä, joten utelin ihmisiltä, mitä heille tulee sanasta mieleen:

* Hömppäviihde, eli romanttiset komediat tai muu sisällötön, mutta viihdyttävä materiaali.
* Typerät saippuasarjat, esim. Kauniit ja rohkeat. Huonot, romanttiset leffat.
* Rentous.
* …lähtökohtaisesti hömppä on negatiivinen termi ja viittaa vähemmän arvostettuun viihteeseen, mutta sitä voi käyttää myös positiivisena, mikäli tekee tietoisesti hömppää ja tarkoituskin on viihdyttää.
* Aivot narikkaan, voi olla tv-sarja, leffa tai kirja. Ei tarvi ajatella mitään, ei sen kummempaa sisältöä
* Muzak Siis musiikki, jota kuunnellessa ei liikahda mikään; ei tunne,ei ajatus, ei edes jalka vipata.
* 1. Ihmisestä: vähän hölmö ja mahdollisesti hajamielinenkin touhottaja.
2. Uskomuksista: pseudotieteellistä hölynpölyä.
3. Viihteestä: pinnallista mutta huvittavaa.
* Höhlä tms. Usein käytän sisarusten lapsista hömppä-nimitystä.
* Pinnallista, harmitonta viihdettä esim. hömppäromaanit, hömppäohjelmat tms.
* …jos kyse on kirjasta tai elokuvasta niin aivot narikkaan eli viihdettä, jota ei tarvitse hirveästi analysoida tai pohtia

Rentous kuulostaa positiiviselta, viihdyttävyyttä taas voi käyttää sekä kehuvana että väheksyvänä määreenä. Mutta muut: sisällötöntä, typerää, aivot narikkaan, pinnallista, huonoa!

Kauan sitten, herkkänahkaisena nuorena, otin vakavana moitteena kun fantasiasarjaani nimitettiin hömpäksi, mutta vuosien varrella suhtautumiseni on muuttunut – olen tunnustanut sekä lukevani että kirjoittavani hömppää, ja olen itsekin jo melko avoimesti juuri niin hömppä kuin olen 🙂 Tämä hömppäsopeutuma on hyväksi, etenkin nyt kun tuore romaanini on parillakin taholla ehditty nimetä hömpäksi, joten osaan ottaa sen positiivisesti.
Mielestäni hömpän tavoite on ilahduttaa, keventää mieltä ja jättää jälkeensä toiveikas olo (vaikka siihen kuljettaisiin vaikeuksien kautta). Hömppä on kevyttä; enkä nyt tarkoita tarinan sisältöä vaan vastaanotettavuutta, siis vastakohta raskassoutuiselle kerronnalle jota lukee [tai katsoo] ponnistellen käsittääkseen mistä ylipäätään on kyse. Hömppä voi kertoa vaikeistakin asioista helposti lähestyttävällä tavalla, silti koskettavasti ja vähättelemättä.

Jos jonkin asian äärellä ihminen tuntee sielunsa kevenevän, onko se todella joutavanpäiväistä? Jos hymy nousee huulille ja arkihuolet väistyvät, eikö se ole toisinaan suorastaan tarpeellinen henkireikä? Hömpällä on myös syvällisempi opetus: Kaikkea ei aina tarvitse ottaa niin vakavasti; ei edes itseään. Ja se on jokaisen hyvä muistaa, edes silloin tällöin 🙂

vappuhattu


4 kommenttia

BRÄNDÄYS BRÄNDÄYS BRÄNDÄYS BRÄNDÄYS

anuvinkku

Hyi mikä sana, mutta aina se vain putkahtaa uudestaan esiin kirjojen (tai pikemminkin kirjailijan) markkinoinnista puhuttaessa. Brändäys, eli ihmisen polttomerkitseminen tietynlaiseksi, edistää kuulemma hurjasti maailmassa menestymistä ja siten myös kirjailijan uraa. Ehkä jopa paremmin kuin hyvien kirjojen kirjoittaminen!
Jokunen vuosi sitten asia nousi kirjallisuusmaailmassa räväkästi tapetille, kun WSOY:ssä vaikuttava ulkomaanelävä Jacques Eijkens töräytti markkinointiviisauksiaan toimittajalle:

Aikaisemmin kirjailija oli henkilö, joka tuotti kammiossaan tekstiä, jonka kustantaja paketoi kirjaksi ja myi lukijoille. Jatkossa kustantaminen keskittyy entistä enemmän kirjailijan persoonan ja brändin ympärille. Kirjailijan pitää olla läsnä mediassa, verkossa, kännykässä, livenä.

Tämä on toki vanha juttu ja aiheesta jauhettiin jo tuolloin suurella hartaudella, mutta ylläoleva lainaus on vain niin herkullinen, että se ansaitsee nousta näkyviin aina silloin tällöin. Kirjailijan pitää olla LÄSNÄ! Ei vain kirjojensa kautta, vaan PERSOONANA, livenä ja sähköisesti, kännykkää myöten!

No, leikitään että brändäyksestä voisi olla kovastikin hyötyä ihan jokaiselle tuikitavalliselle rivikirjailijalle. Itsensä brändäämiseen löytyy onneksi runsaasti opastusta. Koska katson yleissivistävää tv-ohjelmaa Huippumalli haussa, näin sattumoisin siinä helpon ja simppelin vinkin henkilöbrändin pohjaksi: pitää valita yksi itseä kuvaava sana ja rakentaa imago sen päälle.

Mutta sanaa ei saa keksiä itse, koska minähän katselen itseäni vain sisältäpäin. Sanan täytyy olla sellainen, joka kuvaa minua siten kuin ympäröivä maailma minut näkee. Tässä tulee avuksi brändääjän ykkösapuri, Facebook – pyysin kavereitani kertomaan yhden sanan, joka heidän mielestään parhaiten kuvaa minua. Tällaisia sanoja sieltä tupsahteli:

Simpsakka
Aito
Tehotyttö
Ihana
Hauska
Persoonallinen
Nuttura
Rohkeus
Kupliva/pirskahteleva
Valoisa

(Mainittakoon että pyysin kyllä rohkeasti kertomaan, vaikka ensimmäisenä mieleen juolahtava sana olisi negatiivinenkin, mutta silti listaan ei ilmestynyt uumoilemiani sanoja kuten itsekeskeinen, femakko, besserwisser, tunnekylmä, rääväsuu, valittaja tai läski. Ilmeisesti joko olen muiden silmissä tosi mahtava tyyppi, tai sitten kaverini ovat yltiökohteliaita. Tai kenties olen vain niin kamala, että kukaan ei uskalla sanoa minulle mitään negatiivista päin Facea.)

SIMPSAKKA, IHANA ja PERSOONALLINEN ovat oikein imartelevia sanoja, mutta hieman liian epämääräisiä brändin kivijalaksi.

AITO kirjailija? Sehän vihjaa, että muut ovat epäaitoja, ja vaikka tässä työssä joutuukin vähän kilpasille, niin kisakavereiden negaaminen ei mielestäni ole kovin myönteinen brändi.

TEHOTYTTÖ miellyttää itseäni kovasti, mutta valitettavasti tiedän sen valheelliseksi. Olen oman elämäni laiskiainen, vaikka tietyissä tilanteissa täytyykin nohevoitua ja silloin luikahdan helposti maaniseen tilaan, joka luultavasti ulospäin näyttääkin (yli)tehokkuudelta.

HAUSKA ja ROHKEA ovat jo niin monen hallussa, etten sentään halua sekoittua brändimassaan.

NUTTURA vaatii ehkä hieman selvennystä: kyseessä on sinkkuaikojeni Nutturakerho, joka koostui lystinpidosta nauttivista, itsenäisistä ja hieman itsepäisistäkin feministi-sinkkutytöistä. Sinänsä toimiva brändi, mutta ei oikein istu enää keski-ikäiseen parisuhteessa elävään tavis-tantteroiseen.

KUPLIVA / PIRSKAHTELEVA kuulostaa mukavalta, mutta sekin hitusen epämääräiseltä. Se taitaa viitata mieltymykseeni päihtyä keveästi ja iloisesti kuohuviinistä, joka ei liene kirjailijoiden joukossa silmiinpistävän poikkeuksellinen piirre.

VALOISA kirjailija? Se olisi ristiriidassa aika monen kirjani kanssa, ne kun eivät ole aina kovin valoisia, vaan pikemminkin synkkiä.

Onpas tämä nyt vaikeaa. Mutta onhan minulla sentään jo jonkinlainen leima peffassa, nimittäin fantasiakirjailijan leima. Ei järin yksilöllinen, näinä aikoina ei edes erityisen myyvä, mutta sitäkin sitkeämpi. Vaikkei minulla ole mitään fantasiaa vastaan, en halua sitoutua loppuiäkseni pelkästään sitä kirjoittamaan. Ja nyt kun keväällä on ilmestymässä aivan erityisen ei-fantasiaa, minun täytynee jatkaa tätä uusiobrändäysyritystä.
Hyviä vinkkejä otetaan vastaan! Miten sinä olet brändännyt itsesi?


13 kommenttia

Voiko mieslukija fanittaa naiskirjailijan kirjoja?

Naiset lukevat sekä miesten että naisten kirjoittamia kirjoja, miehet lukevat miesten kirjoittamia kirjoja. Tämän kiertävän huhun tueksi on olemassa tilastotietoakin, joskaan ei kovin tarkasti ilmaistuna:

Sen sijaan yli puolet miehistä (ja kahdeksan prosenttia naisista) ilmoitti lukevansa enimmäkseen miesten kirjoittamia kirjoja.

”Yli puolet” voi periaatteessa olla 51 tai 98 prosenttia, mutta kyseisen tekstin alla oleva taulukko kertoo ehkä enemmän: miesten suosikkikirjailijoiden Top 10 -listalla 10/10 on miehiä, naisten suosikkilistalla naiskirjailijat vievät vain niukan voiton 6-4.

Olisi mukava saada selville, onko taustalla jokin yleispätevä syy. Selitys ei kuitenkaan enää voi olla se, että naiset kirjoittavat vain ”naisille suunnattua viihdettä” eli parisuhdekiemuroihin keskittyvää ns. kevyttä kirjallisuutta (ovatko ihmissuhteet väistämättä kevyitä aiheita, se onkin jo toinen kysymys, mutta mennään nyt näin karkealla yleistyksellä). Nykypäivän naiskirjailijat kirjoittavat sotahistoriaa, kauhua, tieteis- ja fantasiakirjallisuutta, dekkareita, kaikkea mitä mieskirjailijatkin.
Miehen näkökulmasta asiaa on itse asiassa pohtinut toinen Alaston kirjailija Jukka Laajarinne omassa blogissaan. Ilmeisesti yksi selittävä tekijä on (tai ollut ainakin pari vuotta sitten) naisten kirjoittamien kirjojen heikompi näkyvyys mediassa. Ei kuitenkaan tyhjentävä selitys, kuten Laajiskin myöntää, jo ihan sillä perusteella että naiset kuitenkin löytävät ilmeisen vaivatta naisten kirjoittamia kirjoja.

Eli jatketaan mietteitä, ja sitä varten on vedettävä jälleen mukaan Harry Potter. Sarjan räjähtäessä suursuosioon aika moni yllättyi suuresti kuullessaan, että J.K. Rowling onkin nainen – jostain syystä oletus tuntui olevan, että kyseessä on John eikä Joanne. ”Vahinko” oli kuitenkin jo tapahtunut, sarjaa fanittivat myös miespuoliset lukijat, nuoret ja varmasti vanhemmatkin, ympäri maailman.
Heitän villin arvauksen: asiaan saattaa vaikuttaa sekin, että sarjan päähenkilö on poika. Olisi kiintoisaa saada ihan mitattua tietoa siitä, minkä verran kirjan päähenkilön sukupuoli vaikuttaa miesten lukuvalintoihin. Jos voisi kurkistaa vaihtoehtotodellisuuteen, jossa Rowling olisi kirjoittanut Harriet Potterista, mitä siellä näkyisi – mahtaisiko sarja olla yhtä suosittu, ja olisiko edes kustantamo satsannut sen markkinointiin niin paljon?

Naisilla sen sijaan ei ole mitään vaikeuksia lukea mieskirjailijoiden teoksia mielin määrin ja tunnustaa avoimesti nauttivansa niistä. Esimerkiksi bloggaritoverillani Pasi Ilmari Jääskeläisellä on faneja jotka pukeutuvat päärynämekkoon, ottavat itsestään herkänkauniita valokuvia Pasin kirjojen kera ja tietenkin odottavat innolla aina seuraavaa kirjaa. Se on kerrassaan hienoa – fanitus on hauska, positiivinen ja suorastaan hyväätekevä harrastus. Fanitan itsekin monia asioita!

Kieltämättä olen kuitenkin hitusen kateellinen Pasille. Ei siksi, että pitäisin uskollisia naispuolisia lukijoitani mitenkään vähempiarvoisina kuin mieslukijoita (ja olen saanut hyvää palautetta vuosien varrella myös pojilta, mutta he muodostavat optimistisenkin arvauksen mukaan korkeintaan 2% lukijakunnastani), vaan koska olisi hienoa osata kirjoittaa tarinoita, jotka puhuttelevat ihmisiä sukupuolirajojen – ja tietysti muidenkin rajojen – ylitse. Tokihan ymmärrän, että esimerkiksi Syysmaa-sarjani lokerointi ”feministiseksi fantasiaksi” karkottaa tietyn tyyppiset tosikarjut, mutta eiköhän nykyaikana löydy muunkinlaisia miehiä.

Mutta jätän nyt omia kirjojani koskevat marinat sikseen ja muistutan vielä, että naiskirjailijat eivät kirjoita kaikki samanlaisia kirjoja, eivät läheskään kaikki edes ”naisista vain naisille” -tyyliin. Naiskirjailijoiden tuotannoista löytyy valtavasti valinnanvaraa, kokeiltavaa ja löydettävää – varmasti myös miehille. Kenties mieslukijan ja naiskirjailijan teoksen kohtaamista voi edistää sekin, että myös lukija uskaltautuu ylittämään omia rajojaan 🙂

No onhan minulla sentään yksi karumpaa sukupuolta edustava fani!

On minulla sentään yksi miessukupuolta edustava fani!