alaston kirjailija!

kirjailijoiden puhetta ja ajatuksia


10 kommenttia

Neuvoja uuden ajan kirjailijalle

Kuva: Ismo Jokinen

Kuva: Ismo Jokinen

Palasin juuri kirjamessuilta kotiin. Itselleni osui tänä vuonna esiintymisiä kolmelle päivälle. Pääsin katsastamaan messuhulinaa sekä viikolla että viikonloppuna, aamulla ja illalla.

Messumeiningin kyllästämänä päätin koota neuvoja modernille kirjailijalle. Maailmahan on toki jo täynnä ohjeita kirjoittajille, mutta ehkäpä tämä aika kirjamessuhulinoineen, huomiotalouksineen, someineen ja median murroksineen kaipaa aivan uudenlaisia neuvoja.

Täältä siis pesee:

 

1. Valitse iso aiheesi.

Yhdellä kantavalla aiheella pärjää vaikka koko kirjailijanuran. Mediassa kirjailija muuttuu aiheensa edustajaksi – hän ei anna haastatteluja kirjoistaan, vaan niiden aiheesta. Samasta aiheesta hän kirjoittaa kolumneja ja esseitä, pitää puheita, esiintyy televisiossa.

2. Opettele journalistin ohjeet ja sananvapautta koskeva lainsäädäntö.

Kirjailija pannaan usein kirjoittamaan kolumneja ja blogauksia. Ne ovat tyyliltään usein kärkevämpiä kuin varsinaiset artikkelit – eikä esimerkiksi blogauksia välttämättä kukaan muu lue ennen julkaisua. Ota siis selvää, mitä saa kirjoittaa ja mikä on kirjoittajan vastuu.

3. Valitse kengät hyvin.

Kun esiinnyt, etualalla ovat aina kengät. Kirjamessuilla hienoimmat kengät löytyvät aina kirjailijoiden jaloista.

Jos et katso tarpeelliseksi panostaa kenkiin, voit aina yrittää erottua joukosta vaikka hassulla hatulla tai kampauksella.

4. Opettele meikkaamaan.

Jokainen kirjailija joutuu poseeraamaan kameran edessä vähintääkin kirjan liepeitä ja kustantajan nettisivuja varten. Sen lisäksi kuvia tarvitaan kolumneihin ja haastatteluihin, räpsitään palkintojenjakotilaisuuksissa, kirjastokeikoilla ja messuilla.Yleensä kirjailija joutuu meikkaamaan itse – paitsi jos hän erityisesti haluaa esiintyä naturellina kaikkien kauniiksi tuunattujen ihmisten keskellä.

Edes televisioesiintymisiä varten ei aina meikata talon puolesta: jos kuvaus tapahtuu muualla kuin studiossa, haastateltava joutuu yleensä itse huolehtimaan ulkoasustaan.

Tämän kohdan voi hyvin ulottaa koskettamaan myös mieskirjailijoita.

5. Opettele puhumaan hauskasti.

Kirjailijat ovat erilaisten visailuohjelmien vakiokalustoa. Vähän tuntemattomammatkin kirjailijat joutuvat elämään hauskuusoletuksen kanssa. Opettele esimerkiksi pitämään noin viiden minuutin koskettava mutta hauska puhe.

6. Huolla ääntäsi ja paranna esiintymistaitoja.

Kirjailijat joutuvat esiintymään niin paljon, että on jo hieman ihme, ettei esimerkiksi Kirjailijaliitto juuri järjestä esiintymiskoulutusta. Äänenhuollon perusteet, esiintymisjännityksen kanssa eläminen tai kouluvierailun sisällön rakentaminen ovat asioita, joita jokaisen kirjailijan kannattaisi käydä läpi.

 * * *

Ohjeeni ovat toki kärjistettyjä, mutta vähintääkin totuuden siemen niissä silti piilee. Esimerkiksi kohdissa 2 ja 6 olen täysin tosissani.

Ohjeet eivät myöskään ole kettuilua yhdellekään hassuhattuiselle tai meikistään huolehtivalle kirjailijalle. Esillä oleminen on stressaavaa, eikä kauniin hameen tuoma itsevarmuus ole koskaan pahitteeksi. Itse valitsin messuille tänä vuonna kullanväriset kengät.

Ensimmäisessä ohjeessa olen kaikkein vähiten tosissani. Yhdenkään kirjailijan ei tarvitse sitoutua vain yhteen aiheeseen. Ohje sisältää kuitenkin huomion maailmasta: näkyvät kirjailijat ovat todella muuttuneet aiheensa edustajiksi. Hyvää asiassa on se, että kirjailijat pystyvät todella tuomaan keskusteluun itse tärkeäksi kokemiaan asioita.

Silloin tällöin törmää henkilöihin, joiden mielestä kirjailijoiden ei pitäisi lainkaan esiintyä julkisuudessa. Kirjailijan pitäisi heidän mielestään pelkästään kirjoittaa.

Kaikesta ulkokirjallisesta kieltäytyminen ei kuitenkaan tuo yhtään mitään lisäarvoa kirjailijalle tai kirjallisuudelle. Jos kirjailijalla on esittää teräviä huomioita maailmasta, sanokoon ne julkisuudessa. Sellainen on arvokasta. Muutenkin kirjallisuus kannattaa pitää kaikin puolin kiinnostava alueena. Kirjallisuuden onnistuminen bisneksenä on pidemmän päälle sen säilymisen ehto.

Lopuksi kannattaa muistaa, ettei julkisuutta riitä kaikille kirjailijoille. Keikkakenkiä ei pääse miettimään, jos ei ole keikkojakaan. Julkisuuden kiroista valittavan kirjailijan kannattaa miettiä niitä kollegoita, joiden kirja ei pääse lainkaan näkyviin messuilla tai lehtien sivuilla.


Jätä kommentti

Alastomat kirjailijat messuilla 2014

Blogin kirjoittajia voi käydä tänäkin vuonna bongaamassa Helsingin Kirjamessuilta. Messut siis pidetään 23. – 26. lokakuuta Helsingin Messukeskuksessa. Tässä alastomien aikatauluja:

Maija Haavisto

Pe 24.10.
Klo 16.30: Osuuskumman/Robustoksen osasto (6e131)
Klo 17.30: RADIUM-kirjojen osasto (7b5)

Anu Holopainen

Su 26.10.
Klo 12.30: Myllylahden osasto (7e59)

Jukka Laajarinne

Su 26.10.
Klo 13.30: Mistä puhutaan, kun puhutaan sananvapaudesta? Aiheesta keskustelemassa Jarkko Tontti, Leena Parkkinen ja Jukka Laajarinne. Takauma

Anne Leinonen

Pe 24.10.
17.00 Yhteisöllinen kirjoittaminen muuttuvassa kirjallisuusmaailmassa. Kullervo

La 25.10.2014
Klo 10:00 Ilottomien ihmisten kylä. Louhi
Klo 12:00 Mitä on suomikumma? Takauma

Tiina Raevaara

To 23.10.
Klo 16.00: Laukaisu. Katri Vala
Klo 16.30: Paasilinnan osasto (6b81)

Pe 24.10.
Klo 19: Hyvä vai huono tiedeuutinen. Hauska paneelikeskustelu. Takauma

Su 26.10.
Klo 12.00: Kun fakta vaihtuu fiktioon. Keskustelemassa Kaari Utrio ja Tiina Raevaara. Takauma

Marisha Rasi-Koskinen

To 23.10.
Klo 14.00: Novellistit haastattelussa. Mika Waltari


29 kommenttia

Kahden kastin kirjailijat ja hukatut mahdollisuudet

Tiina

Tiina

Aamun Helsingin Sanomissa oli suomalaista kirjabisnestä käsittelevä, Antti Majanderin kirjoittama essee. Se sisälsi paljon totuuksia ja oli kaikessa raadollisuudessaan suorastaan ihailtava.

Kirjojen myynti laskee himpun verran joka vuosi. Satoja tuhansia myyvien bestsellerien aika on ohi: tilastoista näkee, että kaikkein myyydyimpiä kirjoja myydään aina vain vähemmän.

Uutinen voisi olla hyväkin, jos se tarkoittaisi, että myynti jakaantuisi aiempaa tasaisemmin kirjojen kesken. Näin asia ei kuitenkaan ole. Käytännössä bestsellerien laskeva myynti merkitsee, että kustantamoille jää aiempaa vähemmän rahaa kustantaa muita kuin kelvollisesti myyviä kirjoja.

Osuvimmillaan Majanderin lauantaiessee on kuvaillessaan kirjailijoiden jakoa kahteen kastiin: “jonkin verran on niitä, jotka kuka tahansa kustantaja nappaisi mieluusti listoilleen, sekä isompi joukko niitä, joita siedetään vaivoin”.

Asetelman tunnistaa jokainen kirjailija. Jos joku ei tunnista, hän kuuluu ensimmäiseen ryhmään ja on vastuuttoman huono havainnoimaan kollegoidensa tilannetta.

Kirjailijan on vaikea välttää katkeruutta, jos “omasta” kustamosta vastataan sähköposteihin kovin hitaasti, julkaisupäätökset venyvät, kirjojen välillä ei pidetä mitään yhteyttä, kirjaa ei mainosteta lainkaan eikä kirjailijalle järjesty messuesiintymisiä tai kirjakauppaesittelyitä.

Samaan aikaan kirjailija ei voi olla huomaamatta, kuinka saman kustantamon toista kirjailijaa kohdellaan aivan eri tavalla: puolivalmis käsikirjoitus revitään käsistä, kirjalle varataan kustannusohjelmasta paikka ennen kuin siitä on kirjoitettu riviäkään, sellaisina vuosina kun kirjaa ei ole tulossa, kirjailijalta pyydellään vaikkapa lastenkirjaa tai kirjoituskokoelmaa, yhteyttä pidetään ja lounaita tarjotaan, keikkoja järjestetään kalenteri täyteen, kirjoille järjestetään agentti ulkomaanmyyntiä varten, valokuvausta varten kirjailija viedään kampaajalle ja maskeeraukseen – ja niitä kuvia otetaankin usein ja paljon.

Mieleen tulee kaikenlaisia johtopäätöksiä.

Näkyvyyttä saavan kirjailijan takana on muitakin kuin kustantamo: häneen satsaavat rahallisesti myös kirjakaupat. Nekin järjestävät yleisötilaisuuksia ja kampanjoita, joissa kirjoja mainostetaan vaikkapa ulkomaanmatkan arvonnalla. Rivikirjailija ei voi kuin hämmästellä.

Miten kirjailijan pitäisi suhtautua tähän kaikkeen?

Kaikilla kirjoilla ei tietysti olekaan suurta kaupallista potentiaalia. Kaikki kirjailijat eivät halua suurta henkilökohtaista näkyvyyttä. Kirjajulkisuus on ehdottomasti henkilöitymässä: kuulin, että jopa Ylen kirjallisuusohjelmien tekijöille on luotu aiempaa enemmän paineita käsitellä kirjoja tekijän persoonan kautta.

Väitän, että kustantamot hukkaavat suuren määrän kaupallista potentiaalia sillä, että osa kirjoista jää ilman kunnon panostusta. Asiahan ei mene niin, että julkisuutta saisivat poikkeuksellisen hyvät kirjat: julkaisulistoilta löytyy paljon aivan yhtä hyviä kirjoja, joita ei syystä tai toisesta nosteta esiin. Tai toisinpäin sanottuna: eivät paljon näkyvyyttä saavat kirjat aina niin kovin loistavia ole. Näkyvyydessä ja myynnissä on kyse paljon muustakin kuin kaunokirjallisesta onnistumisesta.

Syytän asiasta kustantamoiden henkilökunnan aikapulaa sekä eräänlaista mielikuvituksettomuutta. Omiin kirjailijoihin ei tutustuta kunnolla, heidän profiiliaan ei mietitä, heidän mahdollisuuksiaan ei käydä kunnolla läpi. Kustantamon markkinoinnista ja tiedotuksesta vastaavat henkilöt eivät osaa hyödyntää heidän ominaisuuksiaan.

Ehkä tämä piilevä potentiaali tulee jollain tapaa havainnollistettua Finlandia-palkinnon kohdalla: palkinto nostaa toisinaan esiin kirjoja, jotka normaalisti olisivat jääneet ilman suurta näkyvyyttä ja myyneet huonosti. Palkinnon tuoma myynti osoittaa, että kaupallista potentiaalia riittää kirjavalikoimassa. Pitäisi vain olla muitakin keinoja nostaa se esiin kuin yksittäinen palkinto.

Antti Majander kirjoittaa: “Kustantaja unelmoi siitä, että hän löytäisi suomalaisen prosaistin, joka julkaisee luettavan ja korkeatasoisen romaanin joka toinen vuosi. Lisäksi hän toivoo listalleen uskottavaa dekkaristia, joka julkaisisi joka vuosi. Työn iloa tuottaa, kun kustantaja näkee, miten nuoresta runoilijasta kehittyy taitava prosaisti, joka julkaisee säännöllisesti, ottaa osaa julkiseen keskusteluun ja löytää aiheikseen kiintoisia uusia näkemyksiä.

Tällaisia kirjailijoita olisi lähes joka kustantamossa, kun heidän mahdollisuutensa vain nähtäisiin. Millä keinoin kirjailija ottaa osaa julkiseen keskusteluun, jos hänellä ei ole mitään kanavaa siihen? Miten kirjailija voi julkaista säännöllisesti, jos käsikirjoitus roikkuu kustantamossa puoli vuotta ilman minkäänlaista vastakaikua?

Kustantamot eivät hoida hommaansa kunnolla kaikkien kirjailijoiden osalta. Jos kirjailijan halutaan vaikuttavan yhteiskunnalliselta keskustelijalta, kustantamon kannattaa markkinoida häntä sellaisena. Enkä tarkoita tällä ison rahan mainostamista, vaan pienempää käytännön pr-työtä, verkostojen hyödyntämistä.

Haluja on ehkä parempaan: “Alan mantra kuuluukin nyt: tehdään vähemmän mutta paremmin. Paremmin tarkoittaa tässä sitä, että julkaistuilla teoksilla olisi edes mahdollisuus tavoittaa yleisö”, kirjoittaa Majander. “Kustantamoissa on notkistuttava tekemään sitä, mitä omakustantajat ovat tehneet koko ajan, jalkautumaan erilaisiin tilaisuuksiin. On tavoitettava pienet erikoisyleisöt, kun suurien massojen koskettaminen käy yhä vaikeammaksi.”

Myös kirjailijat tarvitsevat monenlaista asenteen petraamista. Maailma muuttuu, kirjailijan pitää muuttua mukana. Korkeakirjallisuuden edustajalla ei ole varaa halveksua elämäntaito-oppaiden kirjoittajia, sillä niiden tuotoilla pidetään pystyssä kustantamoita. Viihdenäkyvyyttä ei kannata halveksua: kirjallisuus taistelee elintilasta kaiken muun tuotetun sisällön kanssa.

Jos kustantamon pitää tehdä paremmin, notkistua, jalkautua tilaisuuksiin ja tavoittaa pienet erikoisyleisöt, kirjailijankin täytyy yrittää. Nykyajan kirjailijan pitää olla aktiivinen, suunnitelmallinen ja ennen kaikkea tietoinen mekanismeista.

Se ei ole helppoa, ja joskus se vaatii astumista alas taiteilijuuden korokkeelta.


6 kommenttia

Överiä, tasotonta ja kuvottavaa

Hanna-Riikka Tampereella

Hanna-Riikka Tampereella

Olin viime viikonloppuna Tampereella Elävän Kirjallisuuden Festivaaleilla. Ainoa negatiivinen asia reissussa oli se, että kamera unohtui kotiin, joten ohessa olevat kuvat on otettu kännykällä, jossa on kameran sijasta ”kamera”. Yritin kaivaa kuvankäsittelyohjelmalla esiin edes jotakin etäisesti tunnistettavaa, kummallisia värejä ja heijastuksia kaapanneesta pikselisutusta.

Monelle kirjailijalle on varmasti ihan tuttu juttu nähdä paljon kollegoja ja noin, mutta minua ei liian usein kutsuta em. kaltaisiin tapahtumiin, ainakaan siten, että lähtemisestä olisi jotakin hyötyä, joten tapahtuma piristi mukavasti synkähköä stressitalvea. Tosin viime viikolle kasautui sekä positiivisia että negatiivisia uutisia ja tapahtumia kerralla paljon, kuten tapana on. Eli välillä on pitkään tasaisen harmaata, ja sitten räiskähtelee kaikki kerralla. Sitä paitsi olen niin hermoheikko, että positiiviset uutiset järkyttävät vähintään yhtä paljon kuin negatiiviset. Ehkä uusi vuoteni alkoikin tällä kertaa vasta kiinalaisesta vastaavasta. Onhan nyt hevosen vuosi, jollaisena olen myös syntynyt.

Tampereesta vielä. Tapahtuma oli hyvin järjestetty ja mukavan rento ja intiimi verrattuna siihen tunteeseen isoilla messuilla, että hukkuu massaan. Tuli myös tehtyä loistolöytöjä, mieheni osti kasan Mark Twainia ja minä Virginia Woolfia.
Varsinainen asia sinne oli kuitenkin groteski-paneeli otsikolla Överiä, tasotonta ja kuvottavaa – Mitä on groteski ja miten se näkyy kotimaisessa nykykirjallisuudessa ja -lyriikassa?, joka veti auditorion täyteen ja meni kai hyvin.
Groteskia - Joose, Pasi, H-R ja Irma

Groteskia – Joose, Pasi, H-R ja Irma
15.2. 2014 Tampereella

Vaikea arvioida itse. Olen esiintymisissä aina ensin hieman jännittynyt, mutta hyvin nopeasti oma, purskahteleva itseni. Melkein helpommin kotonani lavalla kuin muissa sosiaalisissa tilanteissa, joihin osallistuu yli kaksi ihmistä…
En toisaalta koe olevani varsinaisesti mikään puhuja, mutta onnistuuhan tuo pakon edessä, vaikka ensisijainen ammattitaitoni kohdistuu näiden mustien merkkien suoltamiseen. Harmi etten ehtinyt kuunnella muita keskusteluja, aiheet olivat kiinnostavia. Ja kun puhutaan ruumiista ja ruumiin ja ruumiillisuuden kuvauksesta suomalaisessa kirjallisuudessa, olisin ollut vähän pettynyt, jos minua ei olisi pyydetty puhumaan mistään.
Kuvassa vilahdus paneelin vetäjästä Irma Perttulasta itseni, Pasi Ilmari Jääskeläisen ja Joose Keskitalon lisäksi.