alaston kirjailija!

kirjailijoiden puhetta ja ajatuksia


2 kommenttia

Uskonnollisesta kielestä ja kuvista

72kansiHuomaan kumpaankin keskeneräiseen teokseeni ilmestyneen vanhatestamentillisia hahmoja ja kertomuksia, toisessa puhutaan myös parista kreikkalaisesta jumalasta. Hahmot ja kertomukset eivät ole minulle pelkkiä kerronnan pelinappuloita vaan kantavat sisällään jotakin olennaista: luen heidän kertomuksiinsa isoja universaaleja teemoja. Koska lähestymistapani ei ole ensisijaisesti ironinen eikä etäännyttävä, pysähdyin hetkeksi empimään: mitä, jos minua aletaan pitää uskonnollisena kirjailijana? Empiminen on tapojeni vastaista. Yleensä en kirjoittaessani piittaa yhtään mitään siitä, mitä minusta tai teoksestani ajatellaan. Piittaamisen aika on vasta, kun teos on julkaistu, ja silloinkin vain, koska en pysty parempaan.

Mutta tällä kertaa aloin miettiä. Ensimmäiseksi päätin edelleen olla piittaamatta siitä, miltä mikään näyttää, mutta samalla huomasin uskonnollisten teemojen olleen tuotannossani aivan keskeisessä osassa. Jäisissä jumalissa liikuskelin tiibetinbuddhalaisuuden maisemissa, Kehyksessä Jeesus, ortodoksinen ikonimaalari ja Gautama mahtuvat samaan romaaniin, 72 törmäyttää islamia ja katolisia pyhimystarinoita. Muumit ja olemisen arvoitus on saanut osakseen hyppysellisen protestanttista Kierkegaardia. Ja nyt olen sitten saapunut Vanhan Testamentin pariin. Tämä kaikki siitä huolimatta, etteivät tuonpuolinen ja ylimaalliset henkiolennot kiinnosta minua oikeastaan juuri lainkaan.

Suuret myyttiset tarinat ja myös vähemmän tarinalliset uskonnolliset tekstit ja kielenkäyttö vetävät minua puoleensa ennen kaikkea kahdesta syystä, jotka eivät luultavasti ole erotettavissa toisistaan:

1) Uskonnollisessa kuvastossa näkyy historiallisia ratkaisuyrityksiä joihinkin inhimillisen olemisen perustavimpiin kysymyksiin: Mikä on maailma? Mikä olen minä? Miten täällä tulisi elää? Mikä tämän kaiken merkitys oikein on? Uskonnollisen kielen ja kuvien tarjoamat ratkaisut eivät selvästikään ole objektiivisesti tosia, mutta subjektiivisesti niissä näyttäisi olevan voimaa, ja subjektiivisesti ne näyttävät olevan monille juuri niitä oikeita vastauksia, joista he haluavat pitää kiinni. Se, että nuo ikivanhat tarinat vaikuttavat moniin edelleen niin voimakkaasti, kertoo jotakin olennaista ihmisestä ja inhimillisestä tavasta hahmottaa paikkaansa maailmankaikkeudessa.

2) Se, että uskonnolliset kertomukset ovat eläneet niin pitkään ja niin keskeisinä, on vaikuttanut kaikkiin kulttuureihin aivan käsittämättömän laajasti. Myyttisten kertomuksien rakenteet ja sisällöt ovat näkyvissä kaikkialla. Kertomukset ovat, paitsi hyvin tunnettuja, myös tulkinnallisesti joustavia ja mahdollisuuksille avoimia. Ja edelleen: voimakkaita ja puhuttelevia. Tekee suorastaan mieli väittää, että mitä suositumpi populäärikulttuurin tuote, sitä enemmän se on velkaa vanhoille myyttisille kertomuksille. Harry Potter, Taru Sormusten Herrasta, Tähtien Sota… antiikin draamojen ja uskonnollisten ainesten kierrätystä ja uudelleendramatisointia. Tämä on klise, mutta sanottakoon se silti: jotta voisi tuntea nykyistä kulttuuria, on tunnettava se kulttuuri, joka sen on synnyttänyt.

Kyllä: otan uskonnolliset ja muut myyttiset tekstit vakavasti. En uskoen, mutta tulkiten, pohdiskellen ja ymmärrystä etsien. Sillä jos ei ymmärrä uskonnollista ajattelua, ei oikeastaan voi ymmärtää suurinta osaa ihmiskunnan jäsenistä.