alaston kirjailija!

kirjailijoiden puhetta ja ajatuksia

Ilman kirjastoja en olisi minä

12 kommenttia

Minusta ei olisi tullut kirjailijaa ilman kirjastoja, Minusta ei olisi tullut nykyisenlaista ihmistä, persoonaa, minää ilman kirjastoja.

Lapsuudenkodissani ei ollut kirjahyllyjä. Kirjoja omistin muutamia, lähinnä muutamia joululahjaksi saamiani. Kyse ei ollut siitä, etteikö lukeneisuutta olisi arvostettu – ei ollut varaa, eikä vanhemmillani aikaa lukea. Sanomalehdistä, radiosta ja televisiosta sai tarvittavan tiedon, kirjat olivat ylellisyyttä.

Mutta minua lukeminen kiinnosti. Kirjoissa oli kokonaan uusia ihmisiä, maailmoja, maailmankaikkeuksia. Kirjojen tarinat veivät minut jännittäviin tilanteisiin, paikkoihin ja aikoihin. Tutustuin ikäisteni lasten elämään Walesissa ja Saksassa. Ihmettelen muskettisotureiden seikkailuja. Matkustin Helliconiaan. Kuvitin tarinat mielessäni, seikkailin: otin sanat mukaani metsään, bussimatkalle, hiihtolenkille. Tähtitaivaalla näin Ludon tähtihevosineen; metsässä asuivat Robin Hood ja Ivanhoe.

Elämäni kirjastoja oli kolme. Alakoulussa keittiön takana oli pieni huone, jonka seiniltä Pertsa ja Kilu, Pekka Töpöhäntä ja Kolme etsivää matkustivat kotiini. Kirjastoon sai mennä tiettyinä päivinä tuntien jälkeen. Kirjastoauto toi kerran viikossa koulun pihaan sarjakuvia: Valerian, Asterix, Lucky Luke, Punanahka. Usein samat albumit, koska edellisen koulun väki oli tyhjännyt laarit ja vienyt parhaat kirjat. Juvan kunnan kirjastossa uskaltauduin aikuisten hyllyyn. Leena Krohnista tai Olli Jalosesta en vielä ymmärtänyt mitään, mutta A.C Clarke ja Octavia Butler vetivät puoleensa.

Luin, luin ja luin. Täytin yksinäisyyden tarinoilla, tulin niistä kylläiseksi, aloin itsekin kirjoittaa. Teokset nostattivat minut ilmaan.

Ilman kirjastoja en olisi lukenut yhtään noista teoksista.
Ilman kirjastoja en olisi kokenut sitä valtaisaa määrää rakkautta, intohimoa, surua, ylevöitymistä.
Ilman kirjastoja en tietäisi erilaisista ihmisistä ja suvaitsemisesta niin paljon kuin nyt.
Ilman kirjastoja olisin jäänyt todella yksin.

On surullista, että yhteiskuntamme suhtautuu vapaaseen kirjastolaitokseen nurjamielisesti. Jostakin on pakko tinkiä, mutta kirjastot ovat niitä viimeisiä paikkoja, joista saisi säästökuurilla rokottaa. Kirjastot ovat kaikkien käytettävissä sosiaaliseen asemaan, taloudelliseen tilaan tai ikään katsomatta. Ne auttavat syrjäytymisen ehkäisyssä. Kirjastot pelastavat ihmisiä.

Mitä voimme tehdä? Puhua kirjastojen puolesta aina kuin mahdollista – omille kuntapäättäjille, kansanedustajille. Pitää kirjastotilojen ja työntekijöiden puolta. Kyse on lopulta jokaisen meidän perushyvästämme: oikeudesta itsensä sivistämiseen.

 

Mainokset

Kirjoittaja: Anne

Kirjailija ja kustannustoimittaja. Tuoreimmat teokset Ilottomien ihmisten kylä (WSOY 2014), Viivamaalari (Atena Kustannus 2013) ja Konejumalat (WSOY 2013, yhdessä Eija Lappalaisen kanssa)

12 thoughts on “Ilman kirjastoja en olisi minä

  1. Itse allekirjoitan tämän, vaikka mitä on tullut luettua kirjaston takia. En missään nimessä olisi voinut ostaa näitä kaikkia kirjoja, ja useita todella hyviä kirjoja, ei enää ole. Painokset ovat loppuneet ja onnekkaimmat ovat käyneet kirjat itselleen jo ostamassa.

    Mielestäni myös kirjailijoiden korvausta lainauksista pitäisi korottaa edes järkevään summaa. Mitä jostain luin, että korvaus olisi vain 3,5 senttiä, per lainaus. Se on aivan naurettavaa, tästä 10 000 lainausta niin se on 350 euroa. On jopa pöyristyttävää että jos niinkin suuri määrä kuin 10 000 lukee kirjasi, etkä saa siitä muuta korvausta kuin ruokarahaa hetkeksi. Helmetillä kun on nyt kokeilu, että lainaukset ovat täysin ilmaisia, ennen kun ne olivat 50 senttiä. Itse olisin täysin valmis maksamaan vaikkakin vain tuon 50 senttiä jokaisesta lainauksesta, jos raha menisi suoraan kirjailijalle.

    Kaikkea ei voi ostaa ja siksi lainaan paljon kirjoja, mutta jos kirja vaikuttaa edes etäisesti hyvältä, ostan sen samantien.

    • Muutama korjaus Ville-Markuksen tietoihin:

      Ei Helmet-kirjastoissa koskaan ole lainauksesta peritty maksua. Sen sijaan varausmaksu on ollut 50 senttiä ja tuo maksu on äskettäin poistettu muista Helmet-kirjastoista paitsi Helsingistä.

      Kirjailijoille maksettava kirjasto-/lainauskorvaus puolestaan on korvaus, joka tulee valtiolta ei yksittäisiltä kirjastoilta. Siispä kirjastojen syyllistäminen liian pienistä tai suurista korvauksista ei siis kannata. Kaikki korjausehdotukset tästä aiheesta kannattaa ohjata suoraan kulttuuriministeriöön.

      • Eli olin löytänyt vanhan linki, kiitos korjauksesta. Onhan se 6 senttiä jo järkyttävän paljon ! (tuleekohan vuotuisessa korossa edes inflaatio voitettua? Suunta on edes oikea)

        Tarkennetaan vielä sanomisiani: Joo, ei lainauksesta ole ollut maksuja vaan varauksesta, olet oikeassa. Itsellä ehkä mennyt sekaisin siinä, koska varaan lähes poikkeuksetta kaikki kirjat ja haen vain kirjastosta.

        Olen myös tietoinen mistä tämä korvaus tulee, ja tiedän ettei kirjastoilla ole sen kanssa mitään tekemistä. En syyllistä kirjastoja mistään, yritin jopa kehua niitä postissani. Pointtini oli se, että voisin hyvin jatkaa tätä varausmaksun maksamista, jos rahat menisivät kirjailijoille. Eli lukijat voisivat itse antaa rahaa lainauksistaan, siis vähän niin kuin ostaessa?

        Toivottavasti selvensi näköjään epäselviä ajatuksiani.

      • Kirjailijoiden toimeentuloasiat ovat tosiaan aivan muun instanssin asia kuin kirjastolaitoksen. Joka ei ole ilmainen vaan käyttäjälleen maksuton, kuten kuuluu ollakin.

        Mikäli haluaa osallistua kirjailijoiden työn tukemiseen omasta lompakostaan erikseen, niin kukaan tai mikään ei kiellä tekemästä sitä.

        Jokainen veronmaksaja, kansalainen, kustantaa kirjastonsa maksamalla veronsa, siis mikäli maksaa ne tähän maahan eikä kiikuta niitä muualle tai muuten välttelee verojen maksua.

        Suomalaista kirjastolaitosta, jota maailmalla pidetään ihmeenä, ammatillisesti maailman huippuna, on rakennettu vuosikausia. Jos se romutetaan, niin sitä ei enää saada takaisin.

        (tämä kommentti tulee vähän hullusti kahden kommentin väliin, koska liittyy niihin, mutta VMN:n kommentin perään en onnistunut tätä laittamaan)

  2. Olen ihan samaa mieltä.
    Siihen täytyy lisätä oma ”yksityiskirjastoni” eli puutalokorttelipihassamme naapurissa asuneen toimittajan vintti, jossa oli kasoittain arvosteltavaksi lähetettyjä kirjoja ja lisäksi hänen eläkkeellä olleen opettajasisarensa säilyttämiä lastenlehtiä. Sisareni ja minä istuimme siellä tuntikaudet kesäisin. Talvella sai lainata koulukirjastosta lastenkirjoja.
    Kaupunginkirjastossa oli eräs ongelma: Kirjastonhoitaja oli aika äkäinen. Muistan, miten vatsaani alkoi koskea, kun kävelin kirjaston narisevalla lautalattialla kohti aikuistenkirjoja, joita sain sieltä vihdoinkin lainata.
    http://blogisisko.blogspot.com

  3. Kirjastolaitoksen tärkeyttä Suomessa ei voi aliarvoida. En jaksa edes alkaa yrittää laskea moniako tuhansia lainoja olen mahdollisesti tehnyt vuosien varrella eri kaupunkien eri kirjastoista…

  4. Ehkä kirjastoista voisi sanoa, kuten se on: kirjastossa kenelläkään ei ole erivapauksia vaan jokaista kirjastonkäyttäjää koskevat tasan samat velvollisuudet ja samat oikeudet. Se on kaikesta syrjinnästä vapaa julkinen palvelu. Ne eivät ehkä kuitenkaan ehkäise sitä syrjintää mitä muuten yhteiskunnassa ja maailmassa on, mutta voivat kyllä edistää kansalaisten hyvinvointia ja tasa-arvon toteutumista.

    Kirjastolaitoksen toiminta perustuu lakiin. Kirjasto on perusoikeuksiin kuuluva asia. Likikään kaikissa EU-maissa tämä perusoikeus ei toteudu, kuten Suomessa, puhumattakaan monista muista maailman maista.

    Kirjastojen tuhoaminen on siis myös sananvapauden ja kansalaisten perusoikeuksien, demokratian kaventamista. Se, että kirjastoja kutsutaan toisinaan jopa ”köyhäinavuksi”, johtaa helposti sellaiseen ajatteluun, että sivistykselliset oikeudet eivät olisi jokaisen saavutettavissa, kuuluisi kaikille. Kansalaisoikeudet eivät ole, eikä niiden pitäisi koskaan perustua, hyväntekeväisyyteen.

  5. Eilisellä keikalla eräs ysiluokkalainen poika katsoi minua silmiin ja tokaisi ylpeällä äänellä:
    – Mä en edes omista kirjastokorttia!
    Vautsi. Mitä olisin voinut sanoa: Onneksi olkoon!
    Milloin lukemattomuudesta tuli ylpeilyn aihe? :I

  6. Kiitos Anne tekstistä, voin niiiiin olla samaa mieltä kanssasi. Vieläkin pystyn tuntemaan, haistamaan ja maistamaan ensimmäisen kirjastoni: Keuruun kirjasto sijaitsi kunnantalon alakerrassa. Pölyistä ruskeaa kokolattiamattoa. Dekkarit tungettuna lisähyllyyn käytävän varrelle. Nykynäkökulmasta katsottuna säälittävän pieni tila. Ja siitä huolimatta siellä tuntui kuin olisin turvassa, se oli oma kuplansa. Vaikka kirjastoa sellaisenaan ei enää ole, palaan sinne edelleen mielikuvissani, sillä niin hyvin muistan kaiken.

    Siksi onkin suru, että nykyistä lähikirjastoani, Kypärämäen kirjastoa Jyväskylässä, uhkaa aina välillä lakkauttaminen. Sitä pitävät osittain yllä asukasyhdistyksen aktiivit, se sijaitsee koulun vieressä ja päiväkodin alakerrassa. Sellaisia paikkoja ei saa lopettaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s