alaston kirjailija!

kirjailijoiden puhetta ja ajatuksia

Vanhaa, plääh (prosessin alkunihkeyttä)

Jätä kommentti

Vanhaan tekstiin kiinni pääseminen on yllättävän vaikeaa. Teksti suorastaan kasvattaa jalat ja juoksee karkuun, kun siihen yrittää tarttua.

Olisi tarkoitus työstää eteenpäin romaania, jonka kirjoittamisen olen aloittanut vuonna 2012. Sitä on noin 40 liuskaa kirjoitettu, ja muistikirjassa on erilaisia luonnoksia, ajatuksia ja teemapähkäilyjä. (Tai, jos totta puhutaan, koko muistiinpanosysteemikin on täysin levällään kolmessa eri muistikirjassa ja tietokoneella olevissa tiedostoissa) Olin kirjoittaessani hyvin sisällä tarinassa ja innostunut siitä, mutta kaikkea muuta tuli eteen, ja romaani jäi seisomaan.

Kirjoittamattomuus tekee kyllä sinänsä hyvää, sillä ajatukset kypsyvät ja ilmeisimmät mokat karsiutuvat kuin itsestään. Tauon jälkeen on vain yllättävän vaikeaa päästä kiinni tekstin tunnelmaan ja ajatuksiin. Tarina  tuntuu etäiseltä, kylmältä, jopa vastenmieliseltä. Aiemmin tehdyt ratkaisut maistuvat tylsiltä ja tavanomaisilta. Ehkä kyse on ennen kaikkea siitä, että näen miten paljon tekstissä on vielä työtä jäljellä. Ei millään viitsisi kahlata sitä koko matkaa alusta saakka, eikö tämä voisi olla jo harjakorkeudessa?

Ei pidä tulkita väärin: kun jutun punainen lanka löytyy ja se imaisee mukaansa, olen sen sisällä innostuneena ja tekstiä syntyy. Flow tulee (toivottavasti) ja jokainen ratkaistu tarinallinen ongelma on elämys. Flow ei vain tule sormia pyörittämällä, vaan sen parhaiten kohtaa siten, että aloittaa vain työt, maistui sitten miten pliisulle tahansa. Itsekritiikki kannattaa sammuttaa kokonaan, sillä sen jäkätystä kuunnellessa ei synny yhtään mitään.

Henkilöhahmot olen onneksi suunnitellut niin, että ne odottavat malttamattomina paikoillaan toimintaa. Minun olisi vain pidettävä huoli siitä, että ne singahtavat tarinallisesti järkevään suuntaan. Ei auta muu kuin ottaa post it –laput käteen ja miettiä tarinan rakenne oikein ison kaavan mukaan. Eiköhän se tästä käynnisty.

Kirjoittaja: Anne

Kirjailija ja kustannustoimittaja, proosakuiskaaja.

Jätä kommentti